"Mitä sanoit, Thora? Kerro minulle, rakas, kerro — sanoitko jo huomanneesikin?"
Ja viimeinkin puhkesi ilmoille Thoran ääni rajussa kyynelten hyrähdyksessä: "Sinä tiedät sen kyllä, Oskar", ja sitten hän kirkaisi säikähtäneesti.
Hän oli noussut seisaalleen ja oli astumassa Oskariin päin, joka jo oli jaloillaan ja ojensi käsiään häntä kohti. Mutta hänen takanaan näki Thora Magnuksen, kamalana kasvoiltaan — silmät tuijottavina, huulet raollaan ja rinta katkonaisesti huohottavana. Oskar kääntyi katsomaan, mitä Thora tähysteli, ja kun hän näki Magnuksen tuntui hänen koko ruumiinsa yhtäkkiä kutistuvan kokoon ja hänet valtasi avuton pienuuden tunne.
"Oletko siinä — sinä — tosiaan?" hän sopersi, ja hymyili surkean väkinäisesti, mutta Magnus ei häntä nähnyt eikä kuullut.
Magnus ei kuullut mitään, ei nähnyt mitään eikä tiennyt mitään tuona ensi hetkenä muuta kuin että hän, hirmuisen voimakas ja tulinen mies, oli seisomassa hornansyvän ja haudanhiljaisen kuilun partaalla kahden kanssa, jotka olivat olleet hänelle kaikkia muita rakkaimmat maailmassa, ja että he olivat hänet kurjasti pettäneet. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän havaitsi Thoran kasvoilla ilmeen, joka toi mieleen merimies Hansin, sillä tuon saman katseen hän oli nähnyt, silloin kun hän oli heittänyt miehen ilmaan ja tämä oli pudonnut selälleen. Aavemainen käsi tuntui koskettavan häntä hartioihin ja hirvittävä mieleenjohtuma poistui.
Syntyi hetken äänettömyys, jolloin ei muuta kuulunut kuin noiden kolmen nopea hengitys, ja sitten Magnus sai tukahtuneesti äännetyksi ja kävi ankarasti soimaamaan Thoraa.
"Mitä tämä merkitsee?" hän tiuskaisi. "Vasta kuusi päivää olemme olleet erillämme, ja nyt tapaan sinut tällaisena! Puhu! Etkö voi puhua?"
Mutta Thora ei voinut muuta kuin vaikeroida. Oskar oli ponnistellut tointuakseen ja astui häntä puolustamaan. "Ei Thorassa vika ole, Magnus. Vika on minun, jos kenenkään, ja jos sinulla on mitään sanottavana, niin puhu minulle."
"Sinulle!" huudahti Magnus, pyörähtäen häneen päin. "Mikä olet sinä, haluaisinpa tietää? Mies, joka kavaltaa oman veljensä! Sitäkö tekemään sinä tulit kotiin — turmelemaan ihmisten onnen, herättämään eripuraisuutta ja särkemään kaikki? Jumalan nimessä, miksi et pysynyt siellä mistä tulitkin?"
"Magnus", vastasi Oskar koettaen pitää puoliaan, "et saa puhua minulle tuolla tavoin. Et saa haastaa kuin olisin kääntänyt Thoran rakkauden pois sinusta, sillä —"