Saadessaan tiedon isänsä kuolemasta eli Oskar mielestään elämänsä onnellisinta aikakautta. Hänen menestyksensä orkesterin johtajana oli ollut varsin suuri ja nopea, ja Covent Gardenissa konserttien päätyttyä oli hänelle tarjottu tointa muualla.
"Näetkös! Sanoinhan sen!" hoki Helga. "Mutta tämä ei ole mitään verrattuna siihen maineeseen, jonka saavutat jahka suostut esiintymään säveltäjänä."
"Kunhan on päästy tähänkin", vastasi päätään pudistaen Oskar, mutta oli silti mielissään ja onnellinen.
Synkän asuntonsa Short-streetillä jätettyään hän asettui samaan taloon Helgan ja Finsenin kanssa Piccadillyn ja Green Parkin kulmauksessa. Siellä nuo kolme ystävystä elivät lasten viatonta elämää, välittämättä monistakaan rajoituksista, joita yhteiskunta asettaa miesten ja naisten tavoille ja käytökselle.
Helgan vierashuone oli yhteisenä kokouspaikkana, ja hänen miehiset toverinsa käyttivät sitä mitä suurimmalla vapaudella. Varsinkin Oskar oli melkein aina siellä, paitsi aamuisin, jolloin Helga oli akatemiassa, ja iltasilla, jolloin hän itse oli teatterissa.
Ei mikään hetki ollut liian varhainen ja tuskin mikään liian myöhäinen Oskarin tulla vierailemaan Helgan luo. Hän aterioi hänen kanssaan, soitti hänen kanssaan ja auttoi häntä hänen opinnoissaan. Mozart, Gounod, Chopin, Schumann, Brahms ja taaskin Mozart — heidän työnsä oli kaikki kuin leikkiä ja leikkinsä silkkaa soitantoa.
Helga oli perin tyytyväinen siihen, että Oskar oli aina hänen luonaan, auttamassa häntä, ylistämässä, rohkaisemassa ja innostamassa häntä, ja Oskar puolestaan oli aivan onnellinen voidessaan tehdä palveluksia Helgalle. Hänen sydämensä ei hetkeksikään kyennyt ajattelemaan, että tämä oli kaikki, mitä tyttö häneltä odotti ja halusi.
Joutopäivinään ja -iltoinaan he kävivät muissa konserteissa ja oopperasaleissa; kuuntelivat Englannin tuomiokirkkojen jumalanpalveluksia ja katolisten rukouskappelien messuja; kuulivat vanhat mestariteokset kerran toisensa jälkeen; tutustuivat melkein jokaiseen uuteen oopperaan, oratorioon, sinfoniaan ja urkusooloon, sekä tutkivat useampien suurten Lontoossa esiintyvien laulu- ja soittotaiteilijain "metoodeja." Se oli loppumatonta soitantokekkeriä rakkauden pöydän ääressä.
Heillä oli myöskin seurapiirilliset huvituksensa ja he ottivat sunnuntaisin vieraita vastaan. Toisinaan he söivät päivällistä tai illallista ravintoloissa uusien toveriensa kanssa, jotka olivat pääasiallisesti Finsenin ystäviä, ja sitten toivat vieraansa kotiin Helgan huoneisiin juttelemaan ja pelaamaan korttia kello yhteen, kahteen tai kolmeenkin asti aamulla. Se oli hillitöntä, huoletonta ja sovinnaisuudesta irtautunutta elämää; vähän saman tapaista oli Oskar opistossa viettänyt, vähän samaan tapaan oli Helga elänyt äitinsä luona Kööpenhaminassa, ja hyvinkin vaarallista elämää se oli, vaikk'eivät he sitä milloinkaan tulleet ajatelleeksi.
Oskarilla oli vain yksi levottomuuden syy, nimittäin Finsen. Eräänlainen ylpeys jota hän ensimältä tunsi Finsenin osanotosta sen tytön opintoihin, jota hän rakasti ja jonka rakastama hän oli, muuttui pian lemmenkateudeksi. Hän oli mustasukkainen siitä, että Finsenillä oli niin paljoni valtaa Helgaan nähden tämän uran ohjaajana, tämän kohtalon määrääjänä. Vähitellen tämä tunne kasvoi kalvavaksi tuskallisuudeksi, kunnes lopulta jokainen ystävällinen sana, jokainen hymyily, jonka Helga Finsenille soi, tuntui Oskarin sydäntä kuin puukonpisto vihlaisevan.