"Aion lähteä kotiin", vastasi Oskar.
"Takaisinko Islantiin?"
"Niin — äitini ja lapseni luo."
Hän kohotti kasvonsa ja katsahti Helgaan ja nähdessään tämän kasvot niin täynnä tuskaa ja pettymystä hänen sydämensä kuohahti ja hän virkkoi:
"Helga, miksi et sinä tulisi mukaani? Miksi emme menisi naimisiin ja palaisi yhdessä kotiin? Tiedän pyytäväni paljoa, rakkaani, mutta me olisimme kaikki toisillemme ja minä korvaisin sinulle uhrauksesi alttiiksiantavalla rakkaudellani ja lemmelläni. Mitäpä siitä, vaikka täytyisi luopua mieliunelmistamme ja pyrinnöistämme? Elämä on velvollisuuden täyttämistä, ja meidän velvollisuutemme kutsuu meitä kotiin — ainakin minun — ja jos tahdot ottaa osaa siihen, jos palaat kanssani takaisin —"
Hän pysähtyi äkkiä, antaen päänsä vaipua käsiinsä ja kyynärpäänsä polvien varaan. Joka sanaa lausuessaan hän vastustamattomasti tunsi, miten mahdotonta ja mieletöntä ehdotteli, ja päähän sävähtänyt veri pakeni takaisin sydämen syvimpään soppeen.
Helga istui hetkisen vaiti ja lausui sitten vakavalla äänellä:
"Olen pahoillani, hyvin pahoillani, mutta se on mahdotonta! Ellen välittäisi mistään muusta, täytyisi minun toki ajatella Nielsiä. Hän on kuluttanut rahaa minun tähteni ja olen tehnyt sitoumuksen enkä siis voi niin muitta mutkitta juosta tieheni."
Oskar huohotteli raskaasti ja vastasi: "Sitten minun täytyy lähteä yksinäni. Se käy vaikeaksi, hirveän vaikeaksi, mutta minun täytyy lähteä. Talossa on kiinnitys — minun täytyy nyt ottaa se kuorma niskoilleni, kun isäni on poissa; en voi sallia kenenkään muun sortua sen alle. Ja sitten lapseni — tähän asti en ole tehnyt liikoja hänen hyväkseen — ja on velvollisuuteni, pyhä velvollisuuteni…"
"Kyllä lapsi on hyvässä turvassa, Oskar. Täti Margret pitää siitä huolen. Et sinä voisi tehdä pikku tytöntyllerön hyväksi puoltakaan kaikesta siitä, mitä hänen puolestaan jo tehdään. Ja mitä tulee kiinnitykseen, niin sen taakan saatat kantaa aivan yhtä hyvin Englannissa kuin Islannissakin. Niin, ja paremmin, paljoa paremmin! Täällä saat ansaituksi enemmän rahaa — kymmenen, sata kertaa enemmän. Ja ajattelepas sitä paitsi, miten vaikeata on alkaa uudestaan noissa vanhoissa olosuhteissa? Kotona kyllä jokainen tätä nykyä tietää tekosi — siitä olen varma, ihan varma!"