Jos hän olisi tietänyt, mitä hänen päätöksensä merkitsi, niin hän mieluummin olisi rukoillut virtaa viemään hänet syvimpiin syvyyksiinsä ja merkitsemään hänet kuolemaantuomittujensa luetteloon. Mutta ei kukaan meistä näe tulevaisuuteen. Meidän täytyy kaikkien taipua tuntemattoman edessä.

VIII.

Oskarin menestys orkesterin johtajana Rivieralla oli erinomainen. Mutta oopperakauden loppuessa hän kieltäysi kaikista tarjouksista seuraavaksi vuodeksi.

Myöskin Finsen oli siellä. Virkaveljeyden ja ystävyyden varjolla hän kävi oopperakauden kuluessa ahkeraan Oskarin ja Helgan luona ja sen lopussa asui samassa hotellissa. Oskar oli hermostunut, ärtyinen ja onneton. Sama salainen kalvava levottomuus, joka oli painostanut häntä Lontoossa oli palannut kaksinkertaistuneena.

Helgan mieltymys Rivieran elämän iloisuuteen ja komeuteen oli liiankin silmäänpistävä, ja Finsen koetti sitä kaikin tavoin ylläpitää, käyttäen kaikkia täysinäiselle kukkarolle ja auliille kädelle tarjoutuvia keinoja. Kilpa-ajoja, kilpapurjehduksia, kekkereitä, kukkasia — hän antoi Helgalle kaikkea, millä ylelliset naiset huvittelevat. Oskar teki vastaväitteitä, mutta tyttö vain nauroi näille tai koetti keimailullaan hälventää hänen mustasukkaisuuttansa. Hänen hyväilynsä ja lemmenosoituksensa alkoivat menettää entistä tehoansa. Vastoin tahtoaan alkoi Oskar tuntea jonkinmoista halveksumista Helgaa kohtaan, jopa toisinaan jonkinlaista vihaakin, joka raateli hänen sydäntään.

Omasta puolestaan Oskar vihasi Rivieran elämää. Mitä luonto oli seudulle suonut, oli hyvää, mutta ihmiset olivat sille pelkkää pahaa tehneet. Lauhkea ilma, kuulakka taivas ja tummansininen meri, hymyilevät puutarhat, kukkaset, oleanderit ja oranssilehdot, havupuiden pihkainen tuoksu, ja entäs tyynet illat ja satakielen liverrys — saattoiko mikään olla lumoavamman ihanaa? Mutta tätä luonnon paratiisia, tätä Jumalan siunaamaa maan soppea tahrasivat kaikki törkeimmät vietit, jotka sotivat kauneutta, taidetta, neroa ja elämän ikuisia lakeja vastaan.

Oskarin viha Rivieran elämään kohtaan oli pikemmin mieskohtaista laatua kuin siveellisen inhon vaikuttamaa — menneisyyden kivistelevää muistoa. Puutarhojen keskellä, loistoisan salin ja remuavan orkesterin takana sijaitsevassa kasinossa oli sisempi huone, jota suojelivat teräväsilmäiset ovenvartiat ja vaanivat vakoojat; siellä istui miehiä ja naisia vihreäpäällystäisen pöydän ympärillä synkän kaameassa hiljaisuudessa; ja salin perällä, sen pimeimmässä osassa, melkein kokonaan palmujen vetoamana oli komero, jossa kaksi henkilöä saattoi istua näkymättöminä. Helga oli kerran istunut siellä Oskarin kanssa ja oli silloin kiusannut häntä tekemään jotakin, jota hänen sielunsa kammosi, ja hän oli sen tehnyt. "Miksi ei?" oli tyttö lausunut, "hän ei koskaan saa sitä kuulla, ja se jää vain muotoasiaksi. Minun onneni täytyy kääntyä, sen täytyy, ja silloin maksamme nämä rahat takaisin ja kaikki pyyhkiintyy pois. Tee se, Oskar, minun tähteni, teethän!"

Tämän muiston elvyttämistä arkaillen oli Oskar välttänyt kasinoa nykyisen oleskelunsa aikana. Se oli kylläkin helppoa, niin kauan kuin oopperakautta kesti, mutta kun se loppui eikä työ häntä enää kiinnittänyt, niin tuntui katkeralta nähdä Helgan ilta illan perään lähtevän liikkeelle Finsenin kanssa ja itse jäädä kävelemään kasinon, ulkopuolelle ikäänkuin levoton henki, joka ei löydä mistään rauhaa noiden toisien ollessa sisäpuolella. Hänen sydäntään jäytävä kateus ei pitkään saattanut tätä tulikoetusta kestää, ja kun Helga eräänä päivänä lausui: "Mitä joutavia! Miksi et tule sisälle? Eihän sinun silti pelata tarvitse", niin hänkin seurasi pelihornaan.

Hän näki siellä paikan tavalliset näyt ja tavallisen seurueen kokoontuneena pöytien ääreen — kaikki he olivat keskiluokkaisia, mikä heidän säätynsä ja asemansa muuten olikaan — keskiluokan miljoonapohatta, keskiluokan parooni, keskiluokan loordi, keskiluokan herttuatar polttelemassa paperossejaan, joukossa töyhtöhattu portto ja timanteilla koristettu huijari, samoin kuin myöskin kunniallisia miehiä ja siveitä naisia, sillä ei pelihorna tiedä eroa varoissa tai siveellisyydessä tai älyssä, vaan on paholaisen tasavallan yhteinen suuri kokouspaikka.

Sinä iltana, jona Oskar ensi kertaa tuli mukaan, Helga pelasi ja menetti; ja hänen kasvojensa jännitetyn ilmeen nähdessään Oskar tunsi sieluansa ellottavan ja poistui puutarhaan. Seuraavana iltana Helga taaskin hävisi ja Oskar näki hänen lainaavan Finseniltä, joka seisoi takana. Kolmantena iltana pelasi Finsen ja hän voitti kovasti, jolloin Helga hänen vieressään istuessaan näkyi joutuvan kiihkon ja riemun hurmioon.