"Luoja tiesi!" sanoi Magnus. "Hän on saanut meidät pulmaan. Hänen täytyy meidät siitä päästääkin."
He kuulivat raskaiden saappaiden töminän luisuvilla kivillä, hänen astellessaan alas rinnettä; he kuulivat hänen hypähtäessään satulaan, haastelevan hevoselleen hilpeästi; he kuulivat pitkien ohjaksien läiskähdyksen, ja sitten — mikäli saattoivat sokaisevilta kyyneliltä — he näkivät hänen selkä köyryssä kiitävän yli tasangon.
VIII.
Varhain seuraavana aamuna Magnus pistäysi hallitustaloon ja astui Oskarin kamariin. Hän tapasi tämän kynä kädessä istumassa kirjoituspöydän ääressä, tyhjä paperiarkki edessään ja revittyjä lappusia ylt'ympärillään, kuin olisi turhaan yritellyt kyhätä kirjettä. Veljekset tervehtivät toisiaan kankeasti ja koko keskustelun aikana kumpikaan tuskin katsoi toistaan kasvoihin.
"Tulin sanomaan sinulle", aloitti Magnus kirjoituspöydän sivuun istuutuen ja katseensa lattiamattoon kiinnittäen, "tulin sanomaan sinulle, että näen keinon — luulen näkeväni keinon pulasta päästäksemme."
"Mikä se on?" kysyi Oskar, vakaasti tuijottaen edessään olevaan puhtaaseen paperiin.
"Siihen suunnitelmaan ei Thora kuulu ollenkaan, eikä se luo minkäänlaista varjoa sinuun; älä siis kysy mikä se on. Aion sitä huomenna koettaa, ja jos se onnistuu, niin seuraukset kohtaavat minua — yksistään minua — eikä siitä tule kenellekään muulle haittaa ja hankaluutta."
Oskar kumarsi päätään paperiarkkiin päin eikä virkkanut mitään.
"Mutta ennenkuin astun aikomani askeleen, tahdon saada varmuuden siitä, että tulokset ovat sen arvoisia. Siksi olen nyt tässä — saavuin tekemään sinulle muutamia kysymyksiä."
"Mitkä ne ovat?" kysyi Oskar.