Sinä iltana Oskar pelasi huolellisesti ja voitti. Seuraavana iltana hän pelasi rohkeammin ja voitti taaskin. Kolmantena iltana hän piti pankkia ja voitti yhä. Hän piti pankkia neljännen, viidennen, kuudennen ja monet seuraavat illat peräkkäin samalla tuloksella. Sellaista nopeata ja keskeymätöntä onnea oli tuskin koskaan ennen nähty. Kasinon mairitteleva punakkanaamainen johtaja onnitteli Oskaria. Pelihuoneella oli muka harvoin ollut niin pidettyä ja onnen suosimaa pankinpitäjää ja se iloitsi hänen menestyksestään.
Mutta koko tällä ajalla ei Oskar ollut hetkeksikään omassa vallassaan. Hänen sielunsa näkyi toimivan hurjan henkisen päihtymyksen huumaamana. Kahdessa viikossa hän oli tullut rikkaaksi, mutta rahoilla ei hänen omissa silmissään ollut mitään arvoa ja hän tuhlasi niitä avokäsin Helgalle. Hän jakoi lahjoja niillä Finsenin antimet varjoon saattaakseen, kustanteli huviretkiä höyrypursissa ja automobiileissa, panipa toimeen seurajuhliakin. Miellyttävän näköinen, merkillinen nuori oopperanjohtaja ja hänen kaunis, vaikka huimapäinen kälynsä tulivat yleisen huomion esineiksi. He antoivat parit päivälliset kasinon ravintolassa, jossa rikasta väkeä kaikista kansallisuuksista oli heidän vierainaan, tuhannet timantit säteilivät ja punaisiin nuttuihin ja mustiin silkkisukkiin puettu orkesteri soitti.
Sitten tapahtui käänne — tuo välttämätön käänne. Eräänä iltana huomattiin, että Oskarin onnenpyörä oli kääntynyt. Mutta silmäänsä räpäyttämättä hän teki panoksensa kahdenkertaiseksi ja jatkoi uhkapeliään. Hänen onnensa pakeni hirvittävällä nopeudella, mutta joka ilta hän pani yhä enemmän alttiiksi ja menetti rahansa hymy huulillaan. Ja viikon loputtua Helga, jota hänen äskeinen onnensa oli hurmannut, näytti pelosta vaalealta.
"Sinun onnesi pettää", hän sanoi. "Parasta olisi, että lopettaisit."
Mutta Oskar ei kuunnellut.
Vihdoin hänen kukkaronsa tyhjeni. Istuen tavanmukaisella paikallaan hän eräänä iltana uusia pelimerkkejä pyytäessään lausui naurahtaen: "Elämä tai kuolema — tuossa menee viimeiseni!"
"Oikeinko totta?" kysyi Helga, ja hän nyökkäsi päätään jälleen nauraen.
Finsen oli istunut äänettömänä vastapelaajana pöydän toisessa päässä, ja Helga meni nyt hänen luokseen, pysähtyen hänen tuolinsa taakse. Tämä liike oli ruohonkorsi, joka osoitti minne päin tuuli puhalsi, mutta Oskar huomasi sen ja hänen nytkähtelevät kasvonsa punehtuivat.
Kohtalon tutkimattomat hengettäret näkyivät liitelevän pöydän yli. Suurempi uhka kuin pelkkä rahan menettäminen liittyi hänen seuraavaan nostoonsa, ja molemmat kilpailijat tiesivät sen hyvin.
Kun kortit olivat nostetut, jakoi Oskar ne hyvin hitaasti, ja viimeiseen korttiin päästessään hänen vapisevat sormensa näyttivät vastahakoisilta sitä kääntämään. Vihdoin hän nopealla liikkeellä käänsi sen ja samassa nousi istuimeltaan naurahtaen.
Hän oli hävinnyt, ja nyt keskeytyi tukala äänettömyys.