"Aiotko lähteä?" kysyi Helga haluttomalla äänellä, haihattelevin katsein.
"Aion tietysti. Entä sinä?"
"En vielä — Niels voittaa loistavasti."
Silloin Oskarin kuukauden ajan kestänyt hurmio silmänräpäyksessä jätti hänet, ja hän näki, mihin oli joutunut ja mitä tehnyt. Hän oli myynyt Finsenille oikeuden avata hänen vaimovainajansa haudan ja täten saamansa rahat pelissä hävittänyt!
Asiat tässä valossa nähdessään hän tuskin kykeni pysymään jaloillaan, mutta asteli sentään väkinäisellä ponnistuksella pelihuoneesta käytävään, missä vakoilijat vaanivat, ja sieltä ravintolan ohi, missä joutilaat veltot herrat polttelivat tupakkaa, ja musiikkisalin läpi, missä soittokunta parhaillaan soitteli. Näin hän saapui ulos puutarhaan.
Siellä hän etsi varjoisan synkän paikan, istuutuen eräälle penkille puun alle. Yö oli sees ja tyyni, taivas tuikki tuhansin tähdin ja etäällä kohisi hiljalleen meri. Muuten ei yön hiljaisuutta häirinnyt muu kuin kissapöllön kirkuna jossakin räystäällä. Oi, jospa synnyinmaan lumet olisivat olleet täällä jäähdyttämässä hänen polttavaa otsaansa! Jospa Islannin vinkuvat myrskyt olisivat olleet tyynnyttämässä hänen aivojensa soraäänistä sekasortoa! Käytöstään ajatellessaan hän vihasi itseään, ja ajatellessaan kiusaustaan hän vihasi myöskin Helgaa. Toinen viha oli toisen vastapainona, muutoin olisi hän lopettanut päivänsä. Mutta hänen täytyi elää, vaikkapa vain lannistaakseen Helgan, saattaakseen hänet jalkojensa juureen ja sitten hyljätäkseen hänet iäksi.
Mutta miten hän tämän saavuttaisi? Oli vain yksi tie ja se oli häneltä suljettu — suljettu sen lupauksen kautta, jonka oli tehnyt seisoessaan vaimonsa avonaisen ruumisarkun ääressä rangaistuksekseen siitä, että oli laiminlyönyt vaimonsa ja tehnyt syntiä häntä vastaan. Silloin hän oli vannonut hautaavansa kunnianhimonsa hänen ruumiinsa kanssa maan poveen eikä enää koskaan elämässään kirjottavansa ainoatakaan nuottimerkkiä.
Jospa hän vain saattaisi sen lupauksen peruuttaa, jospa hän saattaisi alkaa uudestaan; jospa vain voisi jonakuna päivänä sanoa itselleen: "Oskar Stephensson on kuollut!" Mutta niin ei saattanut koskaan tapahtua, ja hänen täytyi hinautua eteenpäin, laahaten heilahdelleen elämänsä kuonaa perässään.
Päättäen heti palata Englantiin hän käveli takaisin hotelliin pyytämään laskuansa. Kun se hänelle tuotiin, hän huomasi jäljellä olevien rahojensa tuskin riittävän velkansa maksuksi ja matkakustannuksiin. Hetkeäkään empimättä hän istahti kirjoittamaan Helgalle:
"Rakas Helga! Olen päättänyt palata Lontooseen puoliyön junalla, mutta huomaan puuttuvan hiukan rahaa rautatiepiletin hinnasta. Lähetä minulle sata frangia sanantuojan mukana, joka tuo sinulle tämän kirjeeni, äläkä Jumalan tähden anna hänen liian pitkään odottaa. En saa enää ainoatakaan yötä täällä olluksi. — Oskar."