Hän oli syydellyt niin paljon lahjoja Helgalle, ettei laisinkaan saattanut aavistaa tämän voivan kieltää hänen, mutta tällaisen vastauksen hän sai:
"Rakkahin Oskar! Ikävästi sattui! Olen juuri tällä hetkellä menettänyt viimeisen roponi, ja ethän sinä soisi minun lainaavan Finseniltä. Mutta, paha poika, sinä et saata olla tosissasi, kun sanot matkustavasi pois keskellä yötä. Se on mahdotonta! Sinun harras Helgasi."
Oskarilla ei ollut muuta rahaksi muutettavaa kuin kello, ja se oli lahja hänen isältään sekä ainoa näkyvä muisto hänestä; mutta kovan kamppailun perästä hän kutsui isännän ja luopui muistoesineestään.
Kun hänen laskunsa oli maksettu ja matkakapineensa valmiina, hän kuuli kellon puutarhan takaa lyövän yksitoista. Hänellä oli vielä tunti odotusaikaa, ja niin katkeralla mielellä kuin olikin Helgaa kohtaan, hän ei kuitenkaan saattanut lähteä jättämättä häntä hyvästi, jonka vuoksi käveli rantatietä pitkin kasinon sivuovelle.
Siellä hänen kohtalonsa saavutti hänet.
IX.
Ollessaan kasinoon menossa Oskar tapasi liikkeen johtajan, joka tervehti häntä puheliaasti.
"No mutta, herra Stephensson, sanottiin teidän aikovan matkustaa pois — olen iloinen nähdessäni, ettei se olekaan totta."
"Kyllä se on aivan totta", vastasi Oskar.
"Mutta miksi te lähtisitte? Eihän pelikausi ole vielä loppunut."