Koko lopun päivää käveli Magnus edestakaisin talossa, hiiskumatta kellekään sanaakaan, ja seuraavana aamuna hän vieraiden jatkettua matkaansa satuloitsi Päistärikön ja ratsasti pois Reykjavikia kohti. Anna näki hänen lähtevän, kutsui Vidalinin ja hoputti:
"Ota nopein hevonen ja ratsasta alatietä kaupunkiin. Etsi siellä merimies Hans — käske hänen paeta, ennen kuin Magnus tulee, ja ikipäiviksi."
XIII.
Kolmen päivän kuluttua palatessaan kotiin oli Magnus kuin toinen mies. Hänen kasvonsa eivät enää olleet ankarat ja rumat, vaan naisellisen pehmeät ja hellät; ja hän hymyili katsellessaan alas suureen myttyyn, joka oli sälytetty hänen eteensä satulaan. Anna näki hänen ratsastavan sillan yli ja kiirehti ulos vastaan.
"Jumalani!" hän huudahti. "Lapsiko siinä?"
"Niin, äiti, se on lapsi", virkkoi Magnus. Ryijyjen ja vaippojen sisältä ilmestyi pikku Elin, joka nyt oli viidennellä ikävuodellaan, ja hänet laskettiin Annan käsivarsille.
"Lapsi kulta! Onpa kasvanut aimo pitkäksi tytöksi. Isoäitiänsä tullut katsomaan?"
"Niin, mummu", vastasi lapsi.
"Ja tässä ovat hänen vaatteensa — kaikki tyyni", puheli Magnus, heittäen matkarepun hartioiltaan.
"Hän siis tuli tykkänään jäädäkseen! Olemaan isoäidin ja Magnus sedän kanssa!"