"Niin todellakin! Mutta miten voi olla mahdollista, että tunnette hänet?"
"Puhelimme hänestä laivalla."
"Ahaa, sehän on selvää! Hänpä muuten olikin tavallaan teidän alempi aateveljenne, hän oli soitannon johtajana Covent Gardenissa. Kamala murhenäytelmä! Tavaton häväistysjuttu! Kun kauhunviesti saapui Nizzasta, niin jokainen täällä häpesi. Sellainen tunnettu islantilainen nimi, ja entisen kuvernöörin poika! Tuntui miltei siltä, kuin Islannin kunnia olisi tahraantunut maailman silmissä. Niin erilaista, niin kerrassaan erilaista, jos vertaa siihen teidän suurenmoisen työnne loistavia tuloksia."
Kristian Kristiansson vapisi kiireestä kantapäähän, mutta sama salaperäinen vaikutin, joka ajaa karitsan koiraa kohti, pakotti hänet jatkamaan.
"Onhan hänen äitinsä kai vielä elossa?" hän kysyi.
"Anna? On kyllä, mutta siinäpä jokseenkin on kaikki mitä hänestä voi sanoa."
Kristian Kristianssonin ääni aleni ja vapisi, kun hän kysyi: "Onko hän sairaana?"
"Oli miten oli — ainakin on hän onneton. Vanhan kuvernöörin kuoltua hän asettui asumaan Thingvelliriin toisen poikansa luo, ja tämä on taas tukalissa oloissa."
"Veloissa?"
"Niin, hän on pankille velkaa sekä pääoman että korkoja lainasta, jonka hänen isänsä oli ottanut kiinnityksellä pelastaakseen hänen veljensä vankilasta."