Oli tarpeellista ja välttämätöntä, että hän ilmaisisi itsensä omalle perheelleen. Mitenkä muutoin saattaisi hän panna aikomansa tuuman toimeen, ostaa kartanon huomenaamuisessa huutokaupassa ja jättää sen takaisin veljelleen? Ja mitenkä muutoin kuin veren ja isyyden oikeudella saattoi hän vaatia lastaan sekä viedä hänet muassaan jälleen palatessaan Englantiin?
Näitä miettien hän palasi hallitustaloon ilmoittaen aikomuksensa matkustaa Thingvelliriin.
"Thingvelliriinkö?" huudahti ministeri. "Onhan aivan luonnollista, että haluatte nähdä meidän vanhan historiallisen kokouspaikkamme, joka on ollut niin monien tarujemme näyttämönä. Mutta miksi matkustaa sinne juuri tänään! Ei ole joka päivä vilkasta liikettä vanhassa kaupungissamme, mutta tämä, kuten tiedätte, on vuoden viimeinen päivä, ja ennen puoltayötä meillä on monet hauskat juhlamenot. Miksi ette viivy huomiseen asti? Huomenna mielelläni seuraan mukananne."
"Minulla on erityinen syy matkustaa jo tänään", vastasi Kristian
Kristiansson.
"Sepä vahinko; ja kaupunkilaisemme tuntevat siitä ikävää pettymystä. Totuuden sanoakseni en ole tehnyt mitään muuta koko aamuna, kuin ottanut vastaan lähetystöjä, jotka ovat tulleet pyytämään, että pitäisin teille yleiset juhlapidot. Jokainen yhteiskuntaluokka on kiihdyksissään, ja ylioppilaat puuhailevat soihtukulkuetta."
"Se päättää asian. Nyt minun täytyy lähteä joka tapauksessa."
"Te olette liian kaino, herra Kristiansson. Mutta ehkäpä ette tunne tietä. Ja sitä paitsi, katsokaahan noita pilviä — lumimyrsky on tulossa."
"Tunnen joka tuuman tiestä, ja lumimyrsky vain lisää huviani, ellei tule liian raju."
"Ellei tule liian raju! Uskokaa minua, ei mikään maailmassa ole niin kurjaa kuin joutua sokaisevan lumimyrskyn yllättämäksi Sammaltunturin kankaalla. Mutta täytymys on täytymys, ja jos teillä on jokin erityinen syy matkaanne, niin ei ole minun asiani teitä pidättää."
"On myöhä, herra Finsen, ja päivät ovat lyhyet — minun on lähdettävä siekailematta."