"Älä ole liian alakuloinen, Magnus", lausui Anna. "Tähdet tuikkivat, silloin kun on pimeä, tiedäthän."
"Eikö jo ole tarpeeksi pimeätä?" vastasi tämä katkerasti nauraen ja joi taas.
Välillä tuli myös Elin hänen luokseen. Hän oli nyt pitkä tyttö, melkein kuusitoistavuotias, jo hiven naisekkuutta kasvoissa ja vartalossa, mutta lyhyessä sinisessä hameessaan ja solkikengät jalassa sipsutellen oli hänellä tapana kiepsahtaa Magnuksen polvelle ja toisen kätensä kaulaan kietoen laskea toinen polttavalle otsalle pikku äitimäisellä tavallaan koettaen tyynnyttää setäänsä.
"Kas, kas! No, kyllä riittää. Menehän nyt isoäidin luo, tyttöseni, minä olen väsyksissä", esteli Magnus.
Aikaisin päivällä olivat häntä kiusanneet ajatukset, että mahdollisesti saapuisi kaukaisempia vieraita taloon yöpymään ollakseen saapuvilla aamuisessa huutokaupassa, ja mielessään hän jo kuvitteli koko majatalo-kartanon olevan täynnä niitä ja miten hänen täytyisi kuunnella heidän välinpitämätöntä pakinaansa ja sydämetöntä nauruaan voimatta viskata heitä maantielle, vaikka voimattomassa vimmassa sormet syhyilivät. Mutta kun rajuilma nousi valloilleen, niin hänen pelkonsa tässä suhteessa hälveni, ja tuulen ja lumen vinkuessa ja tuiskutessa ulkona istui hän monta tuntia perätysten yksinään synkässä ja juhlallisessa rauhassa.
Paitsi ruununvoutia ei muita henkilöitä käynyt talossa sinä päivänä kuin pastori, ja hänkin tuli vasta kello kymmenen tienoissa iltasella noutamaan ruununvoutia luokseen levolle. Tällöin olivat kaikki tästä sortuneesta huonekunnasta jäljelle jääneet kokoontuneina saliin, jossa Magnus yhä istui uunin vieressä, kun taas ruununpalvelija, Anna ja Elin puuhasivat astiakaapin luona lopettamassa kaluston katsastusta.
"Uh, millainen ilma!" puhkui pastori tömistellen lunta sääryksistään. "Tällaisena yönä eivät teitä toki ainakaan matkustajat häiritse vuoteiltanne — onhan siitäkin vähän lohdutusta, eikö niin?"
Hän oli jaarittelias, onttosydäminen ja onttopäinen ukki, joka tyytyväisenä laiskiaisena märehti tuhannen kruunun vuosipalkan suuteita.
"Vai niin, tämä on siis viimeinen yönne vanhassa kodissanne, Anna! Sepä on sääli! Niin", jatkoi hän naputtaen nuuskarasiaansa, "alastonna tulin minä äitini kohdusta ja alastonna sinne jälleen palaan! Kiitetty olkoon Herran nimi!"
Magnus liikahutti kärsimättömästi tuoliaan, murahdellen halveksivia kurkkuääniä.