Oskarin ääni muuttui yht'äkkiä lempeäksi hänen sanoessaan: "Olitte aivan tuollainen, kun viimeksi näin teidät, rouva."
"Sitten ette ole käynyt täällä vähintään kymmeneen vuoteen."
"En olekaan", hän vastasi ja näyttäen kuvernöörin muotokuvaa lisäsi: "tuo on miehenne."
"Siitä mahtaa olla enemmänkin kuin kymmenen vuotta, kun olitte täällä käymässä, sillä mieheni on jo kolmattatoista vuotta maannut naudassaan."
"Siitä onkin enemmän kuin kymmenen vuotta. Totta puhuen siitä on kuusitoista vuotta — lähes kuusitoista."
Anna katseli häntä kiinteästi tovin, ja jotakin näkyi liikkuvan hänen muistissaan, sillä hänen povensa kohoili huomattavasti, mutta hän virkkoi vaan syvään huoahtaen: "Meillä on ollut paljon ikävyyksiä, sen jälkeen kun viimeksi liikuitte näillä mailla."
"Niinpä kyllä, olen kuullut — kuulin kerrottavan Reykjavikissa. Teillä oli poika —"
"Poikani juuri avasi teille oven."
"Mutta oli teillä toinenkin — nuorempi."
"Oli, mutta — emme puhele hänestä nykyään milloinkaan."