"Kukapa tiennee? Silloin saattaa meillä kummallakin olla muuta mietittävää, joten meidän on parempi hyvästellä nyt."
"Mutta enkö näe teitä enää, herra?"
"Kukapa sitäkään tiennee! Olenhan tullut pitkän matkan takaa, ja nyt minun on ehkä mentävä —", hän epäröi ja lisäsi sitten pois kääntyen: "ehkä mentävä vielä edemmä."
"Olette ollut minulle niin ystävällinen — pahoittelen, kun en voi lähteä kanssanne."
"Oi, Jumala varjelkoon! … tarkoitan, sinä et voi — näen ett'et voi! Mutta jos olisit voinut, niin olisin sinusta peräti paljon pitänyt, ja meistä olisi tullut kovin hyvät ystävät."
"En teitä milloinkaan unohda."
"Enkä minä sinua. Aina ajattelen urheaa pikku tyttöä, jonka kohtasin kerran — kerran vain — ja jota en sitten enää saanut nähdä."
"Olettehan minulle vento vieras, mutta — mutta —"
"Niin, vieras olen sinulle, lapseni, mutta olemme tavanneet toisemme elämän aavalla merellä, ja nyt — nyt meidän täytyy lausua jäähyväiset ja erota."
"Hyvästi!"