"Povitaskustaan, sanot?"
"Niin, 'ja minä annan rahat pojallenne', hän sanoi, 'jos hän antaa minulle tytön'."
Anna puheli viattomaan tapaansa, tietämättä, mitä pahaa tuotti sanoillaan, mutta lompakkoa mainittaessa Magnuksen kasvot äkkiä, salaperäisesti, saivat muuttuneen ilmeen, ja niiden sävy oli pahojen intohimojen rumentama.
"Hän on kait kovasti rikas", huokasi Anna.
"Rikkaampi kuin kellään on oikeus olla", vastasi Magnus.
"Varmaankaan ei Jumala voi tarkoittaa, että kukaan olisi noin rikas, toisten pysyessä perin köyhinä."
"Jumala!" huudahti Magnus, ja hänen vääntyneet kasvonsa värähtelivät.
"Jospa hän vaan lainaisi meille sen verran, että selviäisimme ruununvoudista huomisaamuna!" sanoi Anna.
"Voiko odottaa miehen auttavan meitä pitämään maatilan, kun hän on tullut ostamaan sitä itselleen?"
"On kuitenkin kovaa, julman kovaa, että ihmisen ajaa talosta ja kodista maantielle ensimmäinen varakkaampi henkilö, joka sattuu saapuville."