"Tuhannen kruunun seteli!" huusi ruununvouti.
Seurueen iloisuus alkoi puhjeta äänekkäiksi onnitteluiksi, mutta ruununvouti komensi, yhä availlessaan lompakon lokeroita: "Odottakaahan! Täällä on enemmänkin — paljoa enemmän! Yksi — kaksi — kolme — viisikymmentätuhatta — toinen — ja vielä — ja —" sitten kuului nopeaa paperien kahinaa ja ilahtunut huudahdus: "Kaksisataatuhatta kruunua!"
"Juuri sama määrä, minkä hän otti pankista!" sanoi johtaja.
"Suutele minua, käpyseni!" huusi täti Margret.
"Minua myös, lapseni", huusi johtaja.
Anna näytti huumaantuneelta, ja Magnus olisi kuin halunnut vajota maan alle. Mutta johtaja pakisi nauraen ja huudahdellen.
"Nyt käsitän koko jutun. Hän on antanut tytölle rahat, mutta jättänyt tämän ystävien ja sukulaisten neuvottavaksi, mitä niillä tehdä."
Elinin sinisilmien yhä hämmästyneinä tuijotellessa johtaja suuteli häntä toistamiseen ja kysyi: "No kenen luulet jättäneen sinulle tämän suuren omaisuuden, pienokainen?"
"Kristian Kristianssonin", vastasi tyttö.
"Kyllä niin. Mutta etkö tiedä, kuka Kristian Kristiansson on? Et sinäkään, Anna?"