"Olin typerä", puolustihe hän. "En tiedä, mikä minun on."
"Kenties on täällä liian kuuma", arveli kuvernööri ja avasi ikkunan.
IV.
Seuraavan kuukauden oli Oskar joka päivä ja melkein kaiken päivää johtajan asunnossa, tykkänään heittäen sikseen kaikki yleiset asiat ja liikkeestä vähintäkään välittämättä. Mutta hänen vierailunsa eivät aina tarkoittaneet Thoraa, joka vähitellen lakkasi olemasta "Thora-lapsi" hänelle kuten muillekin ja koitui vakavaksi pikku olennoksi, jonka kasvoilla kuvastui kaihomielisyys. Hän ei nyt enää milloinkaan juoksennellut pitkin taloa, vaan istui nurkassa lankakerä sylissä ja sukkapuikot kädessä, Oskarin ja Helgan soittaessa pianoa tahi soitannollisista asioista haastellessa.
Niinä päivinä oli johtajan talossa soitanto, soitanto, taukoamatta soitanto kaikkena kaikessa. Jo alussa oli Helga kantanut vierashuoneeseen pinon Wagnerin sävellyksiä, ja ne tenhosivat perin pohjin Oskarin mielen. Muut säveltäjät saivat aikaan kauniita sopusointuja, hienoja ja taitavasti sommiteltuja suloäänien yhtymiä, mutta kun Oskar soitti Wagneria, niin hänestä tuntui piano heräävän ja itkevän, palavan ja liekehtivän sormien alla.
"Tämä on loistavaa!" oli hänen tapana sanoa. "En voi sinua koskaan kylliksi kiittää, Helga. Uuden maailman, ilmestyksen olet eteeni avannut."
Helga oli kuullut Oskarin sepittäneen lauluja Islannin tarustosta ja virkkoi eräänä päivänä: "On ihme, ett'et yritä itse säveltää mitään, Oskar — jotakin Wagnerin tapaan — varmasti sinä pystyisit."
Arkaillen ja puolustellen Oskar sitten esitti oppilaskokeitaan, ja Helga ylisti niitä maasta pilviin. "Tiedätkös, sinä olet synnynnäinen sävelniekka!" huudahteli hän. "Eikä sinun tulisi milloinkaan muuta tehdä kuin kehittää luomislahjojasi — ei kuuna päivänä!"
Oskar oli huumeissaan hänen kehumisistaan, mutta yritti naurahtaen sanoa:
"Oi, se on mahdotonta."