"Tuossa on perää, vaikka on ihmeellistä, että sen tiedät", myönsi Oskar. "Kaupoissa olen niin auttamaton pöllö, ett'en sitä kehtaa mainitakaan."
"Tietysti sinä olet, Oskar — muuta ei voi kuvitellakaan. Jos sen sijaan Magnus olisi ryhtynyt liikkeeseen, niin hän olisi voinut siitä jotakin irti saada. Mutta sinä — mitä kummaa sinä odotat saavasi?"
"Äläs, nyt olet väärässä, Helga! Olen siitä jo jotakin saanut — olen saanut Thoran!"
"Thoran?"
"Etkö sitä tiennyt? Thorastahan tein tarjoukseni, tuohon sopimukseen sitoutuessani."
"Vai se se olikin — sekö vain?" sanoi Helga; ja sitten Thora itse alkoi tuntea pahoinvointia, kokosi työnsä ja hiipi ulos huoneesta.
Helgan kylvämä siemen ei kuitenkaan ollut langennut kivikkoon.
Neljänkolmatta tunnin kuluttua Oskar saapui uusi sävellys käsissään.
"Viime yönä johtui mieleeni aate, enkä siitä päässyt eroon", hän selitti ja istuutui pianon ääreen soittamaan.
"Kaunista!" huusi Helga. "Todella kaunista! Mutta tämä aihe vaatisi urkuja — etkö sovitakin sitä uruille, koetellaksesi tuomiokirkossa?"
"Oiva tuuma", arveli Oskar. "Thora tuntee kirkonpalvelijan ja voi hankkia avaimen. Mitä sanot, Thora?"