"Osaa papukaijakin, tyttöseni, ja harvoin säästelee korppikaan ääntänsä."
"Mutta mieshän tietysti tahtoo vaimoaan toverikseen, täti — juttelemaan kanssaan niistä asioista, joita harrastaa, ja ehkä arvostelemaan työtänsäkin."
"Tahtooko? No jos tahtonee — mutta hassahtaneeksi tuomitsen sen miespahan, joka mieluummin nai arvostelijan kuin hyvän taloudenhoitajan."
Siitä pitäen oli Thoralla aina tee valmiina Oskarin ja Helgan palatessa tuomiokirkosta, ja jos hänen sydämensä värähtelikin, niin hän koetti kumminkin olla varuillaan, ettei Oskar milloinkaan näkisi kyyneltä hänen silmässään. Mutta monestikin, tuntiessaan olevansa kannaksena noiden kahden välillä, heidät yhdessä ja kuitenkin erillään pitäen, hänen tahtonsa pingoittunut jousi hölleni ja hän oli tykkänään lannistua. Päivä päivältä hän odotti Oskarin sydämen puhuvan hänelle, ja kun se ei sanoiksi saanut, niin hänen täytyi uskoa Helgan kauneuden olevan estämässä.
"Eikö Helga ole kaunis, täti Margret?"
"Saattaa olla", vastasi täti.
"Sinä tiedät sen, täti. Tiedäthän hänet Islannin kauneimmaksi tytöksi."
"Ehkä — ja ehkä en."
"Sellaisesta kauneudesta on suurta etua — saat jokaisen ja kaiken valtaansa. Jos tyttö vain on tarpeeksi kaunis, niin kaikki miehet matelevat hänen jaloissaan."
"Moisia ventoselkäisiä temppuilijoita ei ole kovinkaan kosolta näillä mailla. Ei, ei, kauneus ei ole kaikki, Thora, ja se on meidän toisten onni."