Puna alkoi nousta Thoran hiusmartoon asti, ja tämän hätälipun osuessa silmiinsä täti Margret jatkoi:
"Mutta hienoista höyhenistä upeat linnut, — ja tiedän, että muutamat islantilaispukuiset saisivat Helgan näyttämään vähäiseltä, jos hänen tanskalaisiin hepsuihinsa itsensä pynttäisivät."
Thoran punastuneet kasvot alkoivat säihkyä kuin auringonnousu.
"Mutta mitä hyötyä siitä olisi? Kauneus on silmänmakeaa, mutta ei vatsantäytettä."
"Täti Margret, miten voit sanoa noin rumasti!"
"Rumastiko? Puhunpahan ainakin suoraan suuni puhtaaksi samalla.
Miksikäs vaskea kullalla tinattaisiin, kultaseni!"
Tämä keskustelu sai Thoran paremmin malttamaan mielensä, hänen ja Helgan erilaisuus kun näytti pienemmältä. Hän päätti pukeutua englantilaiseen kuosiin, jottei Oskar näkisi niin suurta eroa.
Hänellä oli säästöjä — isänsä antamia pukuvaroja. Määräraha ei ollut suuri, mutta edellisinä vuosina oli siitä liiennyt suurin osa poiskin, ja tänä vuonna hän oli aikonut ostaa sadetakin merimies Hansille, joka oli menettämässä viimeisenkin arvonsa tunnon ja hyristeli talvisäällä ilman alustakkiakin. Mutta nytpä päättikin hän olla itsekäs, tuhlata rahansa omiin tarpeisiinsa, ja se oli ihan oikein, koska hän Oskarin vuoksi niin teki.
Homman täytyi pysyä salaisuutena, suurena salaisuutena, ollakseen kaikille yllätyksenä — puoli taistelua kun oli jo siten voitettavissa. Hän osti postiosoituksen säästöillään ja tilasi Edinburgista sellaisen puvun, kuin oli muutamassa muoti-ilmoituksessa nähnyt kuvattuna.
Puku saapui eräällä rahtilaivalla, ja Thora oli kuin lapsi salamyhkäisessä ilossaan, salavihkaa kuljettaessaan ison pahvilaatikon yläkertaan kamariinsa, ja johtajan ja täti Margretin uteliaisiin kyselyihin verukkelehtiessaan selittämättömillä pikku nyökkäyksillä ja välttelyillä.