"Ehkä äitini ei osaa edes kirjoittaa eikä lukea", ajatteli Väinö. Tätä miettiessään hän pyysi hyvää ystävätään, rouva Bergiä viemään kirjeen perille ja lukemaan sen äidille, voidakseen estää sitä, että äiti tuntematta sen sisältöä vahingossa tai vasten tahtoaan tulisi ilmaisseeksi salaisuutensa vieraille ihmisille. Sitäpaitsi hän tahtoi, että luotettava silminnäkijä näin voisi kertoa hänelle äidistä ja tämän olosuhteista.
Hänen hyvä ystävänsä, entinen Tyyne Parkkonen, toinen niistä, joille Väinö oli kirjoittanut "Muistelmansa", suostui heti ehdotukseen, ja pian sen jälkeen Väinö sai kirjeellisen selostuksen siitä, miten matka oli onnistunut.
Rouva Berg oli P:n asemayhteiskuntaan tullessaan saanut kuulla, että muutamassa paikkakunnan talossa oli juuri hautajaiset. Hän aavisti silloin, että hänen etsimänsä henkilö varmaankin olisi vieraiden joukossa. Sen tähden hän suuntasi askeleensa tähän taloon. Hänen otaksumansa olikin oikea ja hänen lähettämillään terveisillä, että ulkona odotti joku, joka tahtoi tavata Tarpolan emäntää, olikin suotuisa tulos. Hän kuvaa tätä kohtausta Väinölle näin: "Ovesta astui ulos pieni, vaalea, hyvin siististi puettu nainen, juuri sen ikäinen kuin sinä olit otaksunut. Yhdennäköisyys sinun kanssasi oli silmiinpistävä."
Sitten hän jatkaa kirjettä kertomalla, miten hän pyysi saada puhutella Väinön äitiä, sekä miten he istuutuivat kaivon kannelle, joka sattui olemaan sopivin paikka tätä keskustelua varten. Tästä ei kuitenkaan tullut pitkä, ja rouva Berg oli hyvin onneton siitä, jos juuri hän ehkä liian äkillisesti asiaan käymällä oli syynä epäonnistumiseen.
"Minulla on teille kirje pojaltanne", sanoi rouva Berg.
"Pojaltani!" kuului hämmästynyt vastaus.
"Niin juuri. Teillähän on poika elossa, joka nyt on 31 vuoden ikäinen ja on nimeltään Väinö."
"Ei minulla ole sellaista poikaa."
Rouva Berg huomasi, että emäntä värisi kuin kuumeessa ja oli hyvin kalpea.
Ihmetellen, että saattoi löytyä kaksi aivan saman nimistä henkilöä näin pienellä paikkakunnalla, rouva Berg kysyi, oliko emännällä tytär nimeltä Martta ja poika, joka oli kaatunut kapinassa. Puhuteltu vastasi myöntävästi molempiin kysymyksiin sekä myönsi myös itse olevansa 52 vuoden ikäinen. Rouva Berg rupesi sen johdosta vähän kertomaan Väinön elämänvaiheista. Hän ei sillä kuitenkaan voittanut mitään. Vaimo toisti vain toistamistaan: "Se ei ole minun poikani". Lopuksi rouva Bergin täytyi vain pyytää anteeksi erehdystänsä, ja jos kohta hän sisäisesti olikin varmasti vakuutettu siitä, että hän oli puhutellut juuri Väinön äitiä, hänen täytyi poistua. Hän näki pienen harmaapukuisen olennon menevän toiselle taholle, näki hänen pari kertaa ikään kuin epäröiden katsovan taakseen, ja sitten kaikki oli lopussa.