Väinön osaksi oli näin tullut se raskas kohtalo, että hänen piti joka vuosi muuttaa asuinpaikkaa. Kodiksi en voi enää sanoa niitä paikkoja, joissa hänen täytyi oleskella ja joissa isättömän lapsen heikkoja voimia usein käytettiin yli voimainkin korvauksena hänen nauttimastaan ruoasta.
Hän jatkaa kertoen, kuinka hän ei mitenkään tahtonut seurata vierasta miestä, kuinka hän itkien ja potkien koetti estää kenkien vetämistä hänen paljaisiin jalkoihinsa ja kuinka mummon kyyneleet vuotivat kilpaa hänen omiensa kanssa.
Viimein he saivat hänet rekeen. Mutta kun he olivat ajaneet jonkun matkaa, kuultiin jonkun huutavan takaapäin. Ja kun hevonen pysähtyi, huomattiin huutaja Rammin vaariksi, joka läähättäen oli juossut heidän jäljestään sanoakseen hyvästit kasvattipojalleen. Hän oli tullut kotiin työstään heti vieraan lähdettyä ja saanut juosten heidät kiinni kerran vielä nähdäkseen lapsen, johon hänen vanha sydämensä oli lämpimästi kiintynyt. Jäähyväislahjaksi hän antoi Väinölle tyhjän sikarilaatikon, jotta poika voisi "siinä säilyttää aapiskirjansa". Tämä lahja merkitään kiitollisuudella kasvattipojan muistelmiin äidin antaman vehnäpullan ja 25-pennisen ohella.
Siksi kunnes tie kääntyi näkymättömiin, seisoi ukko Ramm paikallaan katsellen pientä kättä, joka huiskutti reestä, samalla kuin lapsensydän tili pakahtumaisillaan surusta.
Paikka, johon Väinö vietiin, oli torppa, jossa asui seppä Koivunen vaimonsa ja vanhan äitinsä kanssa. Tästä torpasta tuli paikka, jossa turvaton lapsi joutui suorastaan mitä harkituimman kidutuksen uhriksi.
Väinö kertoo tulostaan uuteen "kotiinsa", miten yksinäiseksi ja hylätyksi hän tunsi itsensä. Kun hän oli istunut hetken penkillä eikä kukaan ollut häntä huomaavinaankaan, hän hiipi ulos ja rupesi kävelemään kylälle päin. Sinne ei ollut pitkä matka ja pian hän tuli muutamaan taloon, astui sisään avoimesta ovesta ja istuutui uunin kupeelle. Kun ei kukaan tuntenut häntä, rupesi talonväki kyselemään, mikä hän oli miehiänsä. Kun Väinö oli liian ujo vastatakseen, saivat he tietää vasta sitten kuin Koivunen tuli hakemaan häntä kotiin, että Väinö oli "se huutolaispoika".
Tämän ensimmäisen pakoyrityksen pois "kotoa" emäntä rankaisi kovin ja kiivain sanoin, ja poika kiipesi surullisin sydämin ylös uuninpankolle, jossa pieni patja ja peitto osoitti hänen makuupaikkaansa ja jossa hän sitten itki itsensä nukuksiin ensimmäisenä yönä vieraan isäntäväen luona.
Emäntä — Iida oli hänen ristimänimensä oli suostunut opettamaan poikaa lukemaan. Jos hän Rammin mummon luona, joka oli opettanut hänelle ensimmäiset aakkoset, oli saanut ystävällistä rohkaisua osatessaan läksynsä, niin täällä otettiin päinvastainen menetelmä käytäntöön. Pojan paksu, kihara tukka teki usein Iidan luisevien sormien tuttavuutta, jos hän tämän mielestä ei käsittänyt kyllin nopeasti.
Mutta toisia kovempiakin rangaistuskeinoja käytettiin. Väinö kertoo, mitenkä hän muutamana päivänä ulkona pihalla oli hukannut napin vaatteistaan. Peläten rangaistusta, jonka tiesi saavansa, poika etsi sitä kauan, mutta turhaan. Viimein hän kuitenkin hiipi sisälle, mutta sai käskyn mennä ulos silmänräpäyksessä eikä palata takaisin napitta. "Jollet löydä sitä, niin varo selkääsi".
Tietysti nappi pysyi hukassa, ja kun poika tiesi, mikä häntä odotti, vei rangaistuksen pelko hänet metsään. Peloissaan kuljeskellessaan umpimähkään hän eksyi, niin että hän kuljettuaan koko yön vasta aamun sarastaessa löysi tien ja lopen väsyneenä kiipesi heinäparvelle nukkuakseen tuoksuvien heinien keskellä pois surunsa ja väsymyksensä. Kun hän myöhemmin päivällä uskalsi astua tupaan, ei emäntä sanonut mitään, vaan asetti hänelle ruokaa syötäväksi. Mutta hän meni ulos pojan syödessä, ja kun hän palasi tupaan, oli hänellä mukanaan nokkosista ja kata joista sidottu vitsa. Tällä hän sitten rankaisi syyllistä, mutta kun ei edes tämä julma keino näyttänyt tarpeeksi tepsivältä ankaran emännän mielestä, kaadettiin vielä suolavettä lapsi raukan turvonneeseen selkään ja rangaistusta jatkettiin. "Rangaistuksen jälkeen", kertoo Väinö, "kirveli selkääni ikään kuin se olisi ollut tulessa". Voi ymmärtää, minkälaisin tuntein poika ajatteli kiduttajaansa.