Tämän puun ympärille he latoivat rovion kaikista taistelukentällä olevista särkyneistä esineistä, teltoista, puunrungoista ja risuista. Ruumiit ladottiin riveihin, silmät painettiin kiinni, nyljetty oikea käsi laskettiin kovettuneelle rinnalle. Kaikki tapahtui täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Ei kukaan itkenyt, ei kukaan valittanut. Uskolliset ja vilpittömät ystävät saattoivat vainajiansa lepoon.
Vanha valkopartainen mies kulki ruumiilta ruumiille ja tutki haavoja, tarkasti niitä asiantuntijan tapaan kuun valossa ja teki puoliääneen huomioitansa ja johtopäätöksiänsä haavojen lukumäärästä ja vaarallisuudesta. Pahimmin silvottujen joukosta Hermofantos löysi myöskin oman ottopoikansa Narkissoksen, vaikka hänen jäsenensä ja kasvonsa olivat nuolien pistelemät ja keihästen ja käyräkalpojen. repimät. Vain hänen rintansa, jota haarniska oli peittänyt, oli haavaton. Hermofantos antoi kätensä levätä hänen kylmällä sydämellänsä karkean ihokkaan alla ja huomasi siihen kiinnitetyn taikakoristeen. Hän irroitti sen ja pisti poveensa; se oli hieno nahkaliuska, jossa oli kirjoitusta.
Jo ennen päivänkoittoa oli rovio valmis. Lakedaimonilaiset sytyttivät sen tuleen ja nousivat heti laivaansa ja sousivat tiehensä. Ulkoa lahdelta he näkivät rovion leimahtavan liekkeihin. Äänettöminä he istuivat airoissa ja rukoilivat vainajain puolesta.
Persialaisten vartijat näkivät tulen, mutta eivät uskaltaneet sitä lähestyä. Kun he seuraavana päivänä näkivät, mitä oli tapahtunut, kiersivät he savuavan kummun niin kaukaa kuin mahdollista, pidättivät henkeänsä ja puhdistivat itsensä senjälkeen. Jumalattomat helleenit olivat tehneet pyhyydenloukkauksen ja saastuttaneet pyhän tulen antamalla sen syötäviksi ruumiinsa. He kiiruhtivat kulkuaan päästäkseen tuon löyhkäävän ja saastaisen paikan ohitse.
XXV.
Delfoi.
Helleenien laivat kulkivat etelää kohden vieden sanomaa Thermopylain solan valloituksesta. Kaikkialla riensi kauhu persialaisten edellä. Euboialla antoi Themistokles pystyttää patsaita, joiden piirtokirjoituksissa rantamaiden helleenejä kehoitettiin luopumaan persialaisista tahi ainakin taisteluissa tukemaan näitä niin vähän kuin mahdollista.
Tulella ja miekalla hävittäen ja raiskaten persialaiset marssivat etelää kohden. Kaikkialta pakenivat helleenit — saariin tahi laivoihin. Vuoriston asukkaat siirtyivät vaikeimmin noustaville kukkuloillensa. Vain Korinton kannasta pitivät spartalaiset miehitettynä, eivät kuitenkaan kiiruhtaaksensa pohjoishelleenien avuksi, vaan sulkeaksensa persialaisilta tien Peloponnesokselle. —
Thermopylaista oli Hermofantos yksinään kulkenut lounaaseen karuja, vaikeita teitä yli Koraksin vuoren ja tullut Korinton lahdelle. Täälläkin hän tapasi kaiken paon hajoittamana. Amfissa-lahden yli puhalsi tiukka tuuli jäätävänä yli Boiotian lumivuorten. Läpi rannan kellertäväin, asukasten hylkäämäin talojen puhalteli tuuli. Venheitä kulki yli lahden täynnä pakenevia. Huhu kulki, että persialaiset lähenivät Delfoita ryöstääksensä oraakkelin.
Hermofantos päätti mennä Delfoihin nähdäksensä, mitä tapahtuisi. Hän ei tahtonut antautua pakenevien virran mukaan. Oli parempi kulkea vastavirtaan, palata kotiin, kuolla maan navassa. Hän vuokrasi hevosen ja nuoren hevosmiehen, joka ei vielä ollut ehtinyt lähteä matkaan, vietti yönsä eräässä hylätyssä talossa ja aloitti matkansa aamunkoitossa.