"Tiedän, auringon laskiessa. Mutta ei mille vaivaiselle tahansa, joka tulee tyhjin käsin."
"Otatko persialaista kultaa?"
"Kulta on kultaa eikä tahraannu siitä, että persialainen on lyönyt siihen leimansa."
Pappi oli kääntynyt, seisoi käsi ojennettuna ja katsoi häntä ahnain silmin.
"Tuossa saat yksitoista dareikia", sanoi Hermofantos ja laski kullan hänen käteensä. "Minä olen koonnut ne Thermopylaista. Ne olivat siellä niinkuin jyvät, jotka eivät ole osuneet maahan, jossa olisivat voineet itää."
"Ihmiset ovat ymmärtämättömiä kuin eläimet", sanoi pappi ja sulki rahat kouraansa. "Emmekö ole saaneet tulta puhdistamista ja sulattamista varten? Pyhä tuli nuolee pois kaikki barbaarien jäljet. Kulta on sittenkin kultaa."
XXVI.
Pythia.
Auringon laskiessa kokoontui Apollonin temppeliin pieni joukko delfolaisia, jotka olivat pysyneet paikallaan — kiihkouskonnollisia, jotka eivät tahtoneet olla uskottomia, vaan odottaa barbaarien tuloa ja jumalan itsepuolustusta. Tiedustelijat olivat ilmoittaneet persialaisten pysähtymättä etenevän itäisestä laaksosta.
Jumalan kuva oli verhottu. Mutta Hestian tuli paloi näkyvissä ja heitti lepattavaa hohdettansa yli maan navan, joka oli suuri marmoripaasi, munanpuoliskon muotoinen; sitä peitti verkko punaista villalankaa. Sen kummallakin puolella istui kotka — jäykkinä ja kultaa kimaltelevina ne tuijottivat toisiansa siivet vielä vähän levällään, niinkuin olisivat vasta laskeuneet.