Ihmeellisistä ja omituisista kansoista hän kertoi. Skyyttalaisista, jotka nylkevät nahan kaatuneilta vihollisilta ja parkitsevat sen tarveaineeksensa. Päänahkaa he käyttävät hien pyyhkimiseen omilta kasvoiltansa; muutamat ompelevat ihmisnahoista kokonaisia pukuja; oikeasta kädestä nyljetty nahka sormineen kynsineen käytetään jousenkoristeeksi, ja peljättävimmän vihamiehen pääkalloa he käyttävät juomakulhona, päällystävät sen ulkoapäin härännahalla ja kumoavat sisäänsä viiniä sen sileästä ontelosta.

Traakialaistenkin keskuudessa hän oli ollut. Kun jyrisee ja salamoi, suuttuvat he ja ampuvat nuoliansa päin mustia pilviä saadakseen jumalan uhkaamalla vaikenemaan. He eivät usko olevan mitään muuta jumalaa kuin heidän omansa. Toinen kansa, atarantit, on siihen määrään uhmaavaa ja pöyhkeää, että he suurella äänellä kiroavat aurinkoa aina kun se on korkeimmillaan ja syytävät sille koko kuuron haukkumasanoja, kun se rohkenee paahtaa heidän maatansa.

"Kuinka monta jumalaa olet matkoillasi laskenut, Hermofantos?" kysyi
Eufranor. "Ja oletko koskaan itse nähnyt tahi tavannut jumalia?"

"Olen, lukemattomia kertoja olen muukalaisten luona nähnyt heidän jumalainsa lentäen kulkevan ilmassa. Auringonjumalia auringonhevosten vetämissä vaunuissa. Tuulenjumalia, ukkosen- ja sateenjumalia."

"Ei, minä tarkoitan jumalia lihaa ja luuta niinkuin kuolevainen."

"Kyllä kerran, Eufranor. Pane vielä vähän puuta lieteesi, sillä minusta täällä on kylmä. Ja sen tapasin itse Ateenan miesten keskellä, Ateenan, orvokkiseppeleiden säteilevän kaupungin. Ensi kertaa siellä ollessani näin itsensä neitseellisen Athenen. Niin, en yksin minä, vaan koko kaupunki virtasi ottamaan häntä vastaan. Airuita juoksi hänen edellänsä puhaltaen pitkiin kultaisiin torviin ja julistaen: 'Ateenalaiset, katsokaa, kuka tulee kaupunkiinne, varustuksinansa gorgo ja kypärä ja kilpi. Katsokaa kenen päällä hän pitää öljypuun seppelettä?' Ja todellakin, hän seisoi kevyissä kaksipyöräisissä riemuvaunuissa ja hohti pronssilta ja kohotti kultaista keihäänkärkeänsä korkealle aurinkoon. Hän oli meitä kuolevaisia suurempi. Korkean kypärän alta vyöryi tukka alas kahden voimakkaan olkapään yli. Hänen kätensä piteli vaununkehän reunasta — en ikänä ole nähnyt niin jumalaisen suurta ja kaunista kättä. Hänen viittansa oli aaltoina kiinteillä ja neitseellisillä lanteilla, hänen jalkansa seisoivat niinkuin vaunun pohjaan pystytetyt pylväät. Ja itse taivas säteili hänen suurista hiehonsilmistään."

"Leikkiä lasket, Hermofantos, taikkapa olet liiaksi juonut sekoittamatonta viiniä."

"En ole, puserrahan sinä vain nahkasäkkiä vielä kerta, sillä viini on jumalainen lahja. Rypäleet ovat juoneet aurinkoa ja kuvastaneet taivasta ja maata. Niiden mehussa on näkyjä. Kiitos! Kas tuossa sai Dionysos runsaan lahjan — tuoksukoon savipermannoltasi kauan hänen lahjansa! Mutta Athenen minä näin, niin totta kuin minut näet. Hän oli miehenkorkuinen, pitkä kuin kahdeksan meidän jalkaamme. Hänen vieressään seisoi pieni kääpiö ja loisti ihastuneena petollisesta kepposestansa. Sillä tiedä, Eufranor, että Athene oli mahdottoman kookas paianilainen nainen nimeltä Fya, jonka he olivat keksineet pukea jumalattaren täyteen asuun, saattaaksensa tämän juonen avulla karkoitetun Peisistratoksen takaisin hallitsemaan orvokkiseppeleistä kaupunkia. Talonpojat juoksivat edellä, ja petos laajeni kuin kulovalkea aina Akropoliille saakka, ja he veivät jättiläiskokoisen talonpoikaisnaisen aina ylös linnoitukseen saakka ja Peisistratoksen hänen mukanaan ja tekivät itsestään uudelleen hänen orjiaan. He makasivat vatsallaan karkearakenteisen naisen edessä ja nuoleskelivat pölyä hänen suurista jaloistaan. Ja tämä asteli näyttämökoruissaan ylös itse linnan astimia ja toi takaisin tyrannin. Muita jumalia lihaa ja verta en koskaan ole nähnyt, ja minua hän ei pettänyt. Sillä ei mitään ylimaailmallista ollut säteilevän haarniskan takana olevissa jäsenissä eikä hän orvokeilta tuoksunut, vaan aivan kuin olisi kesäkuumassa viljalyhteitä sitonut, niin raskaana riippui puku hänen päällänsä."

"Et usko jumalien todenteolla koskaan näyttäytyvän meille kuolevaisille?"

"En, ainakin ovat ne toista ainesta kuin me. Ja jos ne näyttäytyisivät — ainakin jos minulle —, niin luulen että sen täytyisi tapahtua samanlaisessa kevyessä olomuodossa, joka sateenkaarella on. Siihen kaareen emme voi käsin tarttua."