Auringon laskiessa hän tuli ateenalaisten jälkijoukossa Marathonin luona olevaan Herakleen lehtoon. Sinne leiriydyttiin yöksi. Hän tapasi polemarkin seisomasta lähteen äärellä juoden kädestään. — "Juo sinäkin!" sanoi hän Narkissokselle, "ja kerro sitten, mitä olet nähnyt." Narkissos joi ja sanoi:
"Herra, persialaislaivasto on yhtenä ainoana ketjuna, mutta kolmisoutioiden keula on ulapallepäin."
"Aivan niin!" sanoi polemarkki ja hymyili. "Se on selkä meihin päin voidakseen paeta niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta tapasitko persialaisia Brilettoksen huipulta?"
"En herra, en persialaisia, mutta kyllä niiden ruumiinsyöjiä.
Korppikotkat istuivat siellä huipulla odottamassa haaskoja."
"Ja muuta et nähnyt?"
"Kyllä, rovion, äskettäin risuista kootun. Ja sen lisäksi tämän kilven."
Ja Narkissos näytti suuren, pyöreän ja loistavan kilven, jonka oli laahannut mukanaan vuorelta.
"Herakles avita, käskinkö sinua tuomaan vuoren huippuakin tänne alas?" kysyi Kallimakhos ja nosti kilpeä korkealle käsissään. "Pane se paikallensa jälleen, mistä sen otitkin. Ja ole siellä ylhäällä joka yö ja tuo minulle sana joka aamu."
Narkissos vei vielä samana yönä kilven takaisin ja pani sen sinne, mistä oli sen ottanut.
Seuraavat päivät pysyivät ateenalaiset hiljaa pyhässä lehdossansa, joka oli kunnaalla, mistä näkyi koko tasanko. Persialaiset eivät näyttäneet liikkuvan siellä alhaalla. Aamuin ja illoin kuuluivat heidän barbaarikansalle ominaiset merkkipuhalluksensa, joita helleenit eivät ymmärtäneet. Laivatkin pysyivät liikkumatta. Mutta Ateenan strateegit pitivät joka päivä sotaneuvottelua Herakleen alttarin ääressä. Siihen oli erotettu niin laaja piiri, ettei voinut kuulua sen ulkopuolelle mitään, mitä sotaneuvostossa sanottiin.