Mutta puolipäivän aikaan tuuli kääntyi ja yhdessä ainoassa hetkessä täytti Hellesponton tuhantinen purjeiden joukko. Kirjavana vilisevä joukko erimuotoisia laivoja liikehti hänen silmäinsä edessä. Toisinaan ne liikkuivat niinkuin valkeat ja kultaiset tuhatjalkaiset, ryömien pitkin vedenpintaa pitkillä siirottavilla airoriveillänsä. Toisinaan ne löivät leikkiänsä tuulessa suurten moniväristen purjeiden kantamina niinkuin kirjavat perhoset. Hänen setänsä Artabanos ja hänen velipuolensa Ariabignes, joka itse oli joonialaisten ja karialaisten laivojen päällikkönä, seisoivat hänen rinnallaan ja selittivät hänelle kaikki.
Laivajoukko toisensa jälkeen purjehti suurkuninkaan ohitse: Egyptin kaksisataa ja foinikialaisten kolmesataa laivaa; jälkimmäisillä oli korkeimmat mastot ja suurimmat purjeet ja ne lensivät suuremmalla nopeudella kuin mitkään muut. Niinkuin kilpailussa erosivat pikapurjehtijat pian toisista — ennen muita sidonilaiset laivat, parhaat kaikista. Mutta viittä purjehtijaa, Halikarnassoksen sekä Kos-saaren, Nisyroksen ja Kalydnan laivoja ylisti Ariabignes kaikkein rohkeimmiksi ja sanoi niiden johtajana olevan kuningatar Artemisian, Lygdamiin tyttären. Korkeilla terävillä keuloillaan ja näkymättömällä keulatutkaimellaan ne leikkasivat aaltoja kuin miekkavalas. Kolminkertainen airorivi kiihoitti vauhtia, vaikka tuuli olisi ollut kuinkakin suotuisa.
Tiheissä joukoissa kyprolaiset laivat lipuivat eteenpäin, sitten tulivat kilikialaiset, pamfylialaiset ja lyykialaiset, Aasian doorilaisten laivat ja helleenisten saarten purjehtijat. Viimeksimainittuja ei ollut monta, mutta Ariabignes oli ylpeä niistä. Tie oli avoinna niskoittelevaan maahan, ja pian tottelemattomat taivutettaisiin ja masennettaisiin. Laivastoasioihin perehtynyt Ariabignes tunsi kaikki laivat, ei ainoastaan niiden keulakuvista ja purjeiden väreistä ja merkeistä, vaan myöskin itse aluksen kulusta, purjeen erikoisesta muodosta, niinkuin kasvot piirteinensä.
Xerxes istui väsymättä katsellen ja iloiten. Hopeaupotuksin koristettu ebenpuinen pöytä oli hänen valtaistuimensa edessä ja kukkurallaan hänen mieliruokiansa: Ardekanin jäällä hyydytettyä sorbetia, valkeata egyptiläistä vehnäleipää, kevyttä kuin harso, vastapoimittuja hedelmiä, Khalybonin viiniä ja Babylonin ja Persepoliin ruusuntuoksua. Juomavesi kaikilla hänen matkoillansa tuli Susianan Khoaspeesta.
Hän toivoi saavansa nähdä meritaistelun ja ihmetteli sitä varmuutta, jolla nuo lukuisat alukset jakaantuivat ryhmiin, liikehtivät, hyökkäsivät kolmikulmaisissa joukoissa, voittivat nopeudessa, kiersivät ja saarsivat toisiansa. Nopeutensa avulla Sidonin laivat saivat voiton.
Sitten sousivat kaikki laivat asemillensa ja asettuivat järjestettyyn joukkoon Abydoksen edustalle. Huutoja kuului rannalta laivastoon ja laivasta toiseen. Jokainen osasto oli omassa linjassansa, kaikkia osastoja saattoi katsella yhdeltä ainoalta paikalta. Ja taka-alalla, pitkälle kummallakin sivustalla, oli kuormalaivojen lukematon joukko ankkurissa, proomuja ja kömpelöitä matalamastoisia aluksia. Sillat olivat niinkuin kaksi maanväristä ponttoonilaivain ylitse kulkevaa nauhaa — sotajoukon tie ulotettuna aina vieraaseen maahan saakka, Aasian käsivarsi tarttumassa kiinni Europaan.
Silloin nosti Xerxes silmänsä välkkyvässä salmessa olevista laivoista ja alkoi tutkia rantoja. Europa oli hänen kättensä alla. Savenväriset talot loistivat toisella puolella Sestoksessa ja Madytoksessa valkealla Traakian rannalla ja lännenpuolella hän näki Makedonian kohoavan ja häipyvän sumuun laskevan auringon alle. Pienten kutistuneiden lehtojen takana hän saattoi aavistaa piilevän temppeleitä, helleenisille epäjumalille pyhitettyjä. Paljon suuremmalla mielihyvällä kiintyivät hänen silmänsä tummalehtisiin, leveälatvaisiin pinjoihin, jotka kohosivat kuninkaallisen kauneina.
Alhaalla abydolaisten maitten rannassa piti hänen sotajoukkonsa vielä pitoja aterioiden niiden tuhannen lehmän jätteitä, jotka hän oli uhrannut Pergamoksen kaatuneille sankareille. Niin kauas kuin silmä kantoi kummallekin puolelle, oli rannikko hänen sotalaumojensa asuttama; ne odottivat hetkeä, jolloin ne niinkuin karjalauma ajettaisiin yli salmen vieraaseen maanosaan. Koko Aasia ja Afrika olivat nostaneet aseisiin kaikki soturinsa lähtemään tälle sotaretkelle; joka kostaisi hänen isävainajansa kärsimän loukkauksen. Yksi ainoa hänen sauvansa liike oli saanut kansat lähtemään liikkeelle kaukaisimmista kaupungeista ja maista ja vuoriseuduista, kokoontumaan niinkuin lintulaumat ja peittämään maan siinä missä ne liikkuivat.
Xerxeen silmät sivusivat tuolla alhaalla olevia siltoja, joille sotajoukko ei vielä ollut astunut. Ketjut olivat vielä niitä kiinnittämässä, ja sisäpuolella oli vain kaksi verestä teuraanpuolikasta. Siinä oli ihminen, leikattuna halki kuin pingoitettua nuoraa pitkin, ja kumpikin verinen puolikas laskettu omalle puolellensa ensimmäistä siltaa. Pythioksen poika, jonka oli pitänyt sovittaa isänsä uhkarohkeus. Haaskakärpäsiä oli leikkauspinta mustanaan. Mutta Xerxeen silmät eivät pysähtyneet katsomaan tätä kauheutta — uhria pahalle ja ruttoatuovalle saastan hengelle.
Hän oli kauan ääneti kastellut huuliansa kultapikarinsa viinillä. Sama kultapikari oli saman Pythioksen antama lahja. Viini synnytti hänen päähänsä mielialoja. Kevät kulki kuohuen läpi hänen verensä. Hän ruokki mielikuvitustansa ajatellen kostoa, joka oli valmiina hänen silmiensä edessä. Tällä kertaa tuo häviöön tuomittu kansa ei pääsisi hänen käsistänsä. Kaksinkertainen kahleketju oli heitetty yli salmen Europaan. Kun hän vain sauvaansa kohottaisi, niin kaikki nämä alukset nostaisivat purjeensa kuin petolinnut ja lentäisivät etelään iskeäksensä saaliiseensa. Joukon jättiläiskäärme kiemurtelisi yli Hellesponton ja kuristaisi vihatun maan.