Hänen suuret mustat silmänsä avautuivat nauttien ahmimaan hänen kaikkivaltaansa: "Katso, kaikki se, jolla valtaistuimeni seisoo, on minun ja tuolla kaikki mitä katseeni valtaa nyt ja satoina tulevina päivinä. Ei koskaan ole maa nähnyt sellaista väenpaljoutta kuin tämä. Ei koskaan ole meri keinutellut sellaista voimaa kuin tämä. Ylistetty olkoon Ahuramazda, valon ja puhtauden ikuinen jumala! Hänen nimessänsä itseäni onnelliseksi ylistän."
Mutta kun hän oli juonut loppuun näkynsä huuman, laskeutuivat silmäin suuret valkeat luomet ja jäivät lepäämään. Hänen setänsä Artabanos, joka aina salavihkaa tarkkasi häntä ja tutkisteli hänen aikeitansa, seisoi kauan ja katseli hämmästyneenä, kuinka kyynelet tihkuivat esiin mustien ripsien alta ja hitaasti vyöryivät alas välkkyvälle parralle, niinkuin teräskäärme livahtaa pensaaseen.
Ja Artabanos rypisti halveksivasti ylähuultansa tiheän harmaan partansa seassa ja ajatteli viinin vaikutuksia, ja katseltuaan kauan suurkuninkaan itkua hän sanoi kuivasti ja terävästi:
"Sinä veljeni Dareioksen poika, suurkuningas, kuningasten kuningas, mielialat vaihtelevat sielussasi niinkuin tuulenpuuskat vihurienpieksämällä Athos-niemellä. Ensin ylistät itseäsi onnelliseksi ja sitten virtaavat kyyneleesi, niinkuin olemassaolo iskisi sinua pahimmalla ruoskallansa."
Xerxes avasi silmänsä ja katsoi häneen terävästi — katseen hehku sai itkun kuivumaan, niinkuin sitä ei olisi ollutkaan — ja sanoi käheästi:
"Niin, minä itken sinun ja minun ja kaikkien olioiden mitätöntä lyhytaikaisuutta. Katso tätä tuhansissa olennoissa vilisevää elämää, joka on kuin sääskien parvi ilta-auringossa. Missä se oli sadan vuoden päästä?"
Artabanos vastasi pilkaten:
"Sitä ajatusta löytääkseen ei suurkuninkaan tarvitse matkustaa tuhansia parasangeja. Se putoaa joka päivä setripuiden oksilta Susan puistossa niinkuin silmut puhkeavista lehdistä. Elämän kurjuus kestää kyllin kauan sille, joka ajattelee. Kaikkien noiden tuhansien joukossa tuolla ei ole ainoatakaan, joka ei toivoisi itsellensä kuolemaa mieluummin kuin elämää. Kuolema on lohdutus, jolla Ahura-mazda korvaa ihmiselle onnettoman elämän."
Xerxes katsoi yhä terävästi häneen ja lausui:
"Sinä kummallinen ihminen, minä en ole puhunut sinun tahi minun elämästäni, vaan koko tuosta massasta, jonka henki on minun kädessäni niinkuin tuhantinen joukko päitä yhdellä ainoalla kaulalla, jonka voin leikata poikki yhdellä ainoalla veitseni viillolla. Vielä on minulla partaveitsi kädessäni, eikä veri ole paennut. Vieläkö neuvot minua, niinkuin kauan aikaa sitten Susassa, heittämään retkeni sikseen? Vieläkö pelkäät, että vihollinen on voimilleni liian mahtava?"