Hänen vihansa alkoi kiehua, ja hän lupasi itseksensä pyhästi, että antaisi ristiinnaulita rannalle ensimmäisen, joka taas toisi hänelle huonoja uutisia taistelukentältä. Hän häpesi itseänsä muistaessansa Dareioksen ja Kyroksen ja Kamhyseen urotekoja siihen aikaan, jolloin suurkuninkaat valloittivat valtakunnan toisensa jälkeen ja antoivat sirottaa teille kaatuneiden vihollisten ruumiista irroitettuja käsiä. Sitten hän muisti kaunista Artayntaa Susassa, Masisteen tytärtä, jota hänen sydämensä oli halannut. Ja yht'äkkiä hän muisti lupauksen, jonka hän kerran humalahoureissansa oli antanut nostaaksensa hänen aistinsa liekitsevään myrskyyn: kun hän palaisi kotiin voittajana ja ajaisi ylös palatsiinsa, pitäisi hänen tulla häntä vastaan koristettuna ja voideltuna häitä varten, ja hän oli antava sirottaa pitkin tietä kaiken sen matkan, jonka hän oli kulkeva, surmattujen vihollisten falloksia, ja kultaisilla sandaaleillansa Artaynta oli asteleva niiden ylitse — niin kauniina, että nuo kuihtuneet elimet heräisivät elämään hänen askeltensa alla ja nousisivat — muodostaen polun lihasta ja verestä.
Xerxes hengähti syvään, hänen himonsa heräsi, ja kahdennenkymmenennen kerran hän tarttui orjattareen, joka oli Artayntan, Masisteen tyttären näköinen.
Nyt suurkuningas torkkui. Orjatarten harput ja kymbaalit olivat vaienneet, sillä hän ei enää halunnut kuulla soittoa. Pöydällä hänen vuoteensa ääressä uiskentelivat hänen ylellisen ateriansa jätteet, joissa oli kolmesta maanosasta koottuja herkkuja. Kultainen huuhdemalja oli tahrainen hänen sormistansa lähteneistä kastikkeista ja mehuista. Viinistä halkeilevia rypäleitä virui halottujen granaattiomenain seassa, joiden punainen neste tihkui kuin veri. Jääpalaset olivat kauan aikaa sitten sulaneet hänen juomamaljoihinsa. Moniväriset sorbetjuomat olivat väljähtyneet.
Vähitellen oli tullut hämärä. Mutta yhtä tukalana asusti kuumuus teltan paksukukkaisissa verhoissa. Hän antoi kantaa itsensä toiselle puolelle olevaan tuuletettuun makuutelttaansa. Maagit tulivat sisään ja paljastivat pyhän tulen. Se katseli häntä kuin suuri tummanhehkuva silmä — se kysyi, kysyi, eikä hänellä vain ollut sille vastausta antaa.
Ja yht'äkkiä hän muisti, missä oli ja mitä hän odotti voimatta nukkua. Joka kerta, kun hän kysyi joltakin "silmältänsä" tahi "korvaltansa", sai hän äänettömän kumarruksen vastaukseksi, päänpuistamista, kieltäviä kädenliikkeitä. Kukaan sotapäälliköistä ei tullut hänen näkyviinsä. He eivät olleet palanneet. Ja kuitenkin oli yö. Yö. Yö! Vieläkin oli siis yö laskeutunut savillansa suojaamaan pöyhkeilijöitä, jotka häntä uhmasivat. Vielä yhden yön levon he voisivat nauttia, ennenkuin koston pyövelinisku kohtaisi heidän kankeita niskojansa.
Hän lähetti kyselemään Hydarnesta, mutta hänelle vastattiin, että tämä ei ollut teltassansa.
Maagit toivat sisään kaksi pientä tulimaljaa ja jakoivat tulen hiilet niihin, ja sitten ne vietiin pois. Xerxes aavisti pahaa. Tulta tarvittiin puhdistukseen. Oliko siis itse leirikin saastutettu. Oliko kuolema rohjennut sirottaa myrkkyänsä aivan hänen läheisyyteensä?
Hän kysyi maageilta. Ei kukaan tahtonut vastata, sillä oli kuolemansynti tuoda suurkuninkaalle onnettomuuden sanomia, jotka saattaisivat loukata hänen rauhaansa ja häiritä hänen lepoansa. Vihdoin, kun hän uhkasi heitä, he toivat ääneti kaksi veristä miekkaa, jotka he ensin vihmoivat vihityllä vedellä. Miekkojen sivulla kilvellä oli kaksi leimalieriötä. Xerxes ojensi kätensä niitä ottamaan. Maagit puhdistivat nekin, ennenkuin ojensivat ne hänelle. Ja hän luki itse niiden kaatuneiden omistajain nimet — kahden hänen oman velipuolensa: Abrokomeen ja Hyperantheen; heidät oli tavattu tanterelta miekat kädessänsä.
Silloin Xerxes peitti kasvonsa ja katseli kauan hehkuvin silmin purppuraviittansa liepeen alta ja tuijotti tulen punaiseen hehkuun. Röyhkeät helleenit olivat siis iskeneet kirveensä hänen omaan puuhunsa, hakanneet oksia hänen omasta rungostansa.
Hän nousi ja käveli raskain askelin edestakaisin maalle levitetyillä matoilla. Viini kiehui hänen päässänsä, mutta suru ja kiukku takoi sitä vielä ankarammin. Nyt tätä ei enää voinut sietää. Hän vannoi kautta Verethragnan seuraavana päivänä kostavansa oman verensä.