"Hän vaatii paljon."
"Antakaa hänelle mitä hän vaatii. Se pitäisi sulana kaataa hänen petolliseen kurkkuunsa."
Dareikeja kaadettiin lyydialaiseen kilpeen. Efialtes oli noussut ja näki virran juoksun. Xerxes kääntyi selin.
"Joko riittää?" kuului Hydarnes kysyvän.
Malialainen viittasi myöntäen. Mutta samalla hetkellä hän katui ja liikutti kieltäen päätänsä taaksepäin; uudelleen rahat kilahtivat kilpeen. Xerxes kääntyi ja käski:
"Anna hänelle se vasta sitten, Hydarnes, kun hän on opastanut sinut vuoren huipulle ja avannut sinulle solatien. Jos hän on valehdellut, niin hautaa hänet elävänä."
… Vielä samana iltana Hydarnes lähti liikkeelle kolmekymmentätuhatta miestä mukanansa. Efialtes kulki edellä. Kolme sagartilaista suopunkia piteli häntä, yksi oli kaulassa ja yksi kummassakin käsivarressa. Kun he olivat kulkeneet yli kuilun, jossa Asopos-joen kuiva uoma oli, löysi hän jylhiksi röykkiöiksi kasaantuneiden kallionlohkareitten välistä, mistä eivät edes vuohet olisi arvanneet hakea tietä, Anopaia-polun, joka pitkän aikaa kerran toisensa jälkeen hävisi niinkuin katkonainen ja silmistä häipyvä lanka, kunnes se vihdoin viimein nousi melkein suoraan yläilmaa kohden, niin että hädin tuskin löysi paikkaa, jossa jalka pysyi. Mies kerrallaan persialaiset matelivat eteenpäin pitkänä ohuena ketjuna. Efialtes vakuutti, että matkaa oli vain vähän yli sata stadionia tahi persialaisessa mitassa neljän, viiden parasangin vaiheilla. Yön kuluessa Hydarnes ehtisi yli vuoren harjan ja olisi aamun koittaessa helleenien selkäpuolella; samaan aikaan piti rantaäyräällä olevien persialaisten tehdä viimeinen ratkaiseva hyökkäyksensä.
Kylmä sumu nousi merestä ja loi polulle liukkaan kasteverhon. Persialaisten tasapohjaiset, keveät kengät luiskahtelivat. Mutta sumu suli sateeksi ja jalka tarttui paremmin. Kauhea kuivuus oli vihdoin ohi — vilvoittava raikkaus kohosi vuoresta. Kuun valo vuoti läpi kiitäväin hattarain niinkuin salalyhdyn, joka kätki heidät ja kuitenkin valaisi, niin että he näkivät mihin astua.
Puoliyön jälkeen he pääsivät vuoren huipulle, jossa he lepäsivät hetken, jotta joukot saisivat kokoontua tiheämpään, ennenkuin alkaisivat laskeutua. Sade oli tauonnut. He tervehtivät aamun ensi ruskoa, joka hohti verisenä kaukana Euboian salmen takana. He tervehtivät kädet ojennettuina valoa Aasian, rannalta, joka oli kaukana, kaukana Euboian harjanteen tuolla puolen.
… Vielä samana yönä pujahteli tieto kavalluksesta pitkin rantaäyräitä, kunnes saapui helleenien leiriin solan taakse.