— — —
22. pnä.
Tänään näin hänet ensi kerran rouva Jansenin luona. Minut esiteltiin hänelle. Hän ei näyttänyt kiinnittävän siihen suurempaa huomiota eikä panevan minua erikoisesti merkille. Koetin pysyä niin huomaamattomana kuin mahdollista voidakseni paremmin tehdä havaintoja. Hän viipyi siellä ainoastaan hetkisen, hän oli tullut noutamaan neitejä kuninkaalliseen keittokouluun. Siksi aikaa kun Jansenin neidit pukivat ylleen päällysvaatteensa, jäimme kahdenkesken huoneeseen, ja kylmästi, melkein välinpitämättömän huolettomasti heitin hänelle pari sanaa, joihin hän ansaitsemattoman kohteliaasti vastasi. He poistuivat. Olisin voinut tarjoutua heitä saattamaan; se olisi kuitenkin ollut liikanaista kohteliaisuutta, ja olen vakuuttunut siitä, että se ei ole oikea tapa hänen valloittamisekseen. — Sen sijaan pidin parempana heti hänen lähdettyään myöskin poistua, mutta paljon nopeammin kuin he ja toisia teitä, kuitenkin ohjaten kulkuni kuninkaallista keittokoulua kohti siten, että juuri kun he olivat kääntymässä Kuninkaankadulle, minä kuljin äkkiä heidän sivuitsensa tervehtimättä ja lausumatta ainoatakaan sanaa heidän suureksi ihmeekseen.
— — —
23. pnä.
Minun on välttämättä jotenkin päästävä Cordelian kotiin. Siinä suhteessa olen, kuten sotilaskielessä sanotaan, valmis. Kuitenkin näyttää siitä kehittyvän sekä lavea että vastuksellinen juttu. En ole milloinkaan tavannut perhettä, joka olisi elänyt niin eristettynä. Heitä on ainoastaan kaksi henkeä, Cordelia ja hänen tätinsä. Ei yhtään veljeä, ei ainoatakaan serkkua, ei mitään köydenpäätä mihin tarttua, ei edes kaukaisinta sukulaista, joka voisi tarjota minulle käsivartensa. Kuljen aina toinen käsivarsi vapaana; en tahtoisi mistään hinnasta näinä aikoina kulkea ystävä kummassakin käsivarressa, minun käsivarteni on iskuhaka, joka minulla aina täytyy olla käytettävänä kaikkien mahdollisuuksien varalta. Jospa jostakin kaukaisuudesta ilmestyisi eteeni sukulainen tai ystävä, joka tahtoisi hiukan avustaa suunnitelmani toimeenpanossa. Muutoin on väärin, että perhe elää noin eristettynä; tyttöparalta riistetään siten tilaisuus oppia tuntemaan maailmaa, puhumattakaan kaikista muista vahingollisista seurauksista, joita tuollaisella eristymisellä voi olla. Se kostaa aina itsensä. Kuten esim. tyttöä kosittaessa. Tuollainen yksikseenolo suojaa tosin tyttöä pikkuvarkailta. Perheessä, jossa paljon seurustellaan, tilaisuus tekee varkaan. Se ei kuitenkaan suuria merkitse, sillä tuollaisilla tytöillä ei ole paljon varastamista; kun he ovat täyttäneet kuusitoista vuotta, on heidän sydämensä jo täyteen tuhrittu nimiä; enkä minä milloinkaan halua kirjoittaa nimeäni sinne, jonne monet muut jo ovat piirtäneet omansa, ei milloinkaan juolahda mieleeni kirjoittaa nimeäni ikkunalasiin, kapakkaan, Frederiksbergin puistopuuhun tai penkkiin.
— — —
27. pnä.
Kuta enemmän häntä katselen, sitä varmemmaksi tulen siitä, että hän on hyvin yksinäinen. Sellainen ei miehen pidä olla, ei edes nuorukaisen; hänen kehityksensä perustuu oleellisessa määrässä huomiontekoihin ja sen tähden hänen pitää elää suhteissa muihin ihmisiin. Nuori tyttö taas ei saa olla intresantti, sillä se sisältää huolenpitoa omasta itsestään samalla tavalla kuin kaikki mikä taiteessa on intresanttia antaa meille taiteilijan itsensä. Nuori tyttö, joka haluaa miellyttää olemalla intresantti, miellyttää enimmän itseään. Näin voi esteettisesti ajatellen sanoa kaikenlaisesta keimailusta. Toisin on laita sen, oleellisesti kaikesta teeskentelystä eroavan keimailun, joka on luonnon omien lakien alainen, kuten naisellinen kainous; se on ihaninta keimailua. Intresantin tytön onnistuu ehkä usein miellyttää miestä; mutta samoin kuin hän itse on luopunut naisellisuudestaan, samoin ovat tavallisesti ne miehet, jotka häneen mieltyvät, sangen epämiehekkäitä. Mieltäkiinnittäväksi tulee nuori tyttö oikeastaan vasta suhteessaan miehiin. Nainen on heikompaa sukupuolta, ja kuitenkin hänen on paljon suuremmassa määrin kuin miehen seistävä yksin nuoruudessa; hän voi olla itselleen kyllin, vaikkakin se, minkä perusteella hän sitä on, on illuusio; siinä ovat ne myötäjäiset, joilla luonto on varustanut jokaisen nuoren tytön kuin kuninkaantyttären. Mutta juuri tuo lepo illuusiossa tekee hänet yksinäiseksi. Olen usein mietiskellyt, mistä voi johtua, ettei mikään ole nuorelle tytölle niin turmiollista kuin liika seurustelu toisten nuorten tyttöjen kanssa. Se johtuu varmaankin siitä, että tuollainen seurustelu ei ole oikeastaan sitä eikä tätä; se hävittää illuusion mutta ei selvitä sitä. Naisen syvällisin elämäntarkoitus on olla seuraksi miehelle, mutta seurustelemalla oman sukupuolensa kanssa hän voi helposti alkaa mietiskellä tätä seikkaa ja silloin hänestä tulee pikemminkin seuranainen kuin seura. Itse kieli on tässä suhteessa hyvin merkitsevä; miestä kutsutaan herraksi, mutta naista ei sanota palvelijaksi, häntä sanotaan yksinkertaisesti miehen iloksi. Jos kuvittelen nuoren tytön ihannetta, kuvittelen häntä aina yksinäiseksi ja ennen kaikkea sellaiseksi, jolla ei ole ystävättäriä. Totta on kyllä, että sulottaria oli kolme; mutta siitä huolimatta ei varmaankaan kenenkään päähän ole juolahtanut esittää heitä keskenään keskustelemassa: heidän äänetön kolminaisuutensa muodostaa kauniin naisellisen yhteyden. Tässä suhteessa melkein pitäisin neitsytkammioita suositeltavina, jollei sellainen pakko tuntuisi liian raskaalta. Joka tapauksessa on hyvä, että nuorelle tytölle jätetään hänen vapautensa, mutta myöskin, ettei tilaisuutta tämän vapauden väärinkäyttämiseen erikoisesti osoiteta. Siten hän tulee kauniiksi tulematta intresantiksi. Nuorelle tytölle, joka seurustelee paljon toisten nuorten tyttöjen kanssa, annetaan turhaan neitsythuntu tai morsiushuntu; ja kuitenkin haluaa jokainen nuori mies, jolla on kyllin esteettistä tajua, että sanan syvällisemmässä ja varsinaisessa merkityksessä viaton tyttö astuu hunnutettuna hänen rinnalleen, olipa sitten ettei ole tapana käyttää varsinaista morsiushuntua.
Hänet on ankarasti kasvatettu; kunnioitan siitä hänen vanhempiaan, jotka jo makaavat haudoissaan. Hän ei ole oppinut tuntemaan maailman iloja, eikä hänessä ole sen tähden niiden tuottamaa kyllästystä. Hän elää hyvin eristettynä, voisin langeta tädin kaulaan häntä siitä kiittäen. Hän on ylpeä, hän halveksii sitä, josta toiset nuoret tytöt iloitsevat — niin pitääkin olla. Kaikenkaltaiset korut eivät miellytä häntä samassa määrässä kuin toisia nuoria tyttöjä; hän on hiukan väittelynhaluinen, mutta se on välttämätöntä nuorelle tytölle, joka on niin haaveellinen kuin hän. Jos hän joutuisi vääriin käsiin, voisi hänestä tulla jotain hyvin epänaisellista, juuri sen tähden että hänessä on niin paljon naisellisuutta.