Vielä en voi sopia itseni kanssa, kuinka hänet on käsitettävä; pysyn sen tähden hiljaa ja huomaamattomana kuin sotilas etulinjassa, laskeutuneena maahan ja kuunnellen lähestyvän vihollisen kaukaista ääntä. En ole oikeastaan hänen silmissään olemassa, en sen tähden, että suhde olisi negatiivinen vaan sen tähden, ettei mitään suhdetta vielä ole meidän välillämme. Vielä en ole uskaltanut tehdä mitään koetta. — Nähdä tyttö ja rakastua häneen, se käy samanaikaisesti, selittävät romaanit — niin, se olisi kyllä totta, jollei rakkaudella olisi mitään dialektiikkaa; mutta mitä muutoin saakaan rakkaudesta tietää romaaneista? Pelkkiä valheita, sivun täytteiksi keksittyjä.
Kun nyt niiden tiedustelujen jälkeen, joita olen suorittanut, muistelen sitä vaikutusta, jonka hänen ensimmäinen näkemisensä minuun teki, niin huomaan alkuperäisen käsitykseni hänestä kylläkin muuttuneen, mutta sekä hänelle että minulle edulliseen suuntaan. Eihän nuori tyttö, joka noin kuljeskelee ypöyksin ja joka tuolla tavoin vajoaa omaan itseensä, ole aivan jokapäiväinen ilmiö. Olen arvostellut häntä ankaran kritiikkini mukaan ja huomannut hänet viehättäväksi. Mutta viehättävyys on vain hetken asia, hetken, joka katoaa kuin eilinen päivä. En ollut kuvitellut häntä siihen ympäristöön kuuluvana, jossa hän todella elää, kaikkein vähimmin niin perehtyneeksi elämän myrskyihin.
Mielelläni tahtoisin tietää kuinka on hänen tunne-elämänsä laita. Rakastunut ei hän varmaankaan koskaan ole ollut, sillä hänen sielunsa on kovin vapaasti liikehtivä, kaikkein vähimmin hän kuuluu noihin teoreettisesti kokeneisiin neitosiin, jotka jo ennakolta kuvittelevat itsensä rakastetun miehen käsivarsille. Hänen elämänkokemuksensa eivät juuri ole olleet omiaan saattamaan häntä epätietoisuuteen unen ja todellisuuden keskenäisestä suhteesta. Ihanteen jumalainen ambrosia ravitsee vielä hänen sieluansa. Mutta se ihanne, joka hänelle kangastaa, on tuskin paimenetar, romaanisankaritar, rakastajatar, se on Jeanne d'Arc tai jokin sellainen.
Kysymyksenalaiseksi jää yhä, onko hänen naisellisuutensa niin voimakasta, että sen voi antaa tulla tietoiseksi itsestään, vai onko se nautittava vain kauneutena ja naisellisena sulona; kysymys on, uskaltaako jännittää jousta kireämmälle. On jo suuri asia löytää puhdasta, välitöntä naisellisuutta, mutta jos uskaltaa tehdä kokeen, on mahdollisuus vielä mieltäkiinnittävämpään nautintoon tarjolla. Siinä tapauksessa on parasta hankkia tytölle jokapäiväinen kosiskelija. On vain luulottelua, että sellainen muka voisi vahingoittaa nuorta tyttöä. — Niin, jos tyttö on hyvin hieno ja hellätuntoinen vesa, jonka elämässä on ainoastaan yksi loistokohta, viehättävyys, silloin on parasta, ettei hän koskaan ole kuullut rakkautta mainittavan, mutta jollei niin ole laita, niin sitä parempi, enkä siinä tapauksessa koskaan arkailisi toimittaa kosiskelijaa hänen kimppuunsa, jollei hänellä sellaista ole. Tämä kosija älköön muuten olko mikään irvikuva, sillä siten ei mitään voiteta; hänen täytyy olla varsin kunnioitettava nuori mies, jos mahdollista myöskin rakastettava, mutta kuitenkin liian vähäpätöinen tytön intohimolle. Hän halveksii tuollaista miestä, hän ikävystyy rakkauteen, hän epäilee oman tunteensa olemassaoloa tuntiessaan oman kutsumuksensa ja nähdessään mitä todellisuus tarjoaa; kun rakkaus kerran on niin mitätöntä ei siitä ole paljon väliä. Hän tulee ylpeäksi rakkaudessaan; tuo ylpeys tekee hänet intresantiksi, se kirkastaa hänen olentonsa korkeammalla loistolla; samalla hän on myöskin lähempänä lankeemustaan. Kaikki tuollainen on omiaan tekemään hänet aina yhä mielenkiintoisemmaksi. Toistaiseksi on varminta tutkia hänen ympäristöään, löytyisikö sieltä tuollainen kosija. Hänen kotonaan ei sellaisella voisi olla sopivaa tilaisuutta, mutta tyttöhän käy vieraissakin ja siellähän sellaisen aina voisi tavata. On aina arveluttavaa hankkia itse tuollainen nuori mies, ennen kuin on ottanut asiasta selvän; kaksi vähäpätöistä kosiskelijaa voisi vaikuttaa vertailun tähden vahingollisesti tyttöön. Sen tähden minun on nyt katsottava, eikö joku kosiskelija ehkä istuskele lymyssä uskaltamatta hyökätä perheeseen, kananvaras, joka ei näe mitään tilaisuutta hiipiä sisään noin luostarimaiseen taloon.
Strategiseksi periaatteeksi, laiksi tällä sotaretkellä, jää se, että joutuu tytön kanssa aina tekemisiin mielenkiintoisissa tilanteissa. Mieltäkiinnittävät kohtaukset muodostavat siten sen alueen, jolla sotaa käydään, ja kaikki mahdollisuudet sellaisiin on siis tarkoin käytettävä. Jollen pahoin erehdy, onkin koko hänen henkinen rakenteensa sellainen, että se mitä minä vaadin on samaa kuin se mitä hän antaa, niin, vieläpä samaa mitä hän itse ikävöi. Tärkeätä on juuri saada keinotelluksi itselleen tieto siitä, mitä tyttö voi antaa ja mitä hän itse puolestaan vaatii. Minun rakkausseikkailuillani on aina sen tähden suuri merkitys minulle itselleni, ne muodostavat tärkeän elämänarvon, kehitysjakson, jonka laadun tarkoin tunnen, vieläpä saan monesta oppimastani taidosta niitä kiittää. Opin tanssimaan ensimmäisen tytön takia, jota rakastin, ja ranskaa opettelin puhumaan pienen tanssijattaren vuoksi. Silloin menettelin kuin hölmöt ja tulin petetyksi. Nyt menettelen kavalammin. Ehkä Cordelia on jo ammentanut tyhjiin yhden puolen olentonsa mielenkiinnosta, hänen eristetty elämänsä tuntuu sitä osoittavan. On sen tähden löydettävä toinen puoli, joka ensi katsannolta ei tunnu hänestä kiinnostavalta, mutta joka tulee hänelle siksi juuri sen tähden, että hän ensin sitä kammoaa. Tarkoitustani varten en valitse runollista tietä vaan proosallisen. Siten on päästy alkuun. Ensin neutralisoidaan hänen naisellisuutensa proosallisella järkeilyllä ja ivalla, ei suoraan vaan välillisesti, absoluuttisen suvuttomuuden avulla: hengen avulla. Hän melkein kadottaa tuossa tilassa kaiken naisellisuutensa, mutta kauan ei hän kestä yksin, hän heittäytyy minun syliini, ei kuin rakastajan syliin, ei, vielä aivan neutraalisesti — mutta silloin herää hänen naisellisuutensa, sen voi kiihottaa korkeimpaan kimmoisuuteensa, hän voittaa kaikki esteet, jotka hänen eteensä asetetaan, hänen naisellisuutensa saavuttaa melkein yliluonnollisen korkeuden, hän kuuluu minulle kaikkinielevällä intohimolla.
— — —
5. pnä.
Kauas ei minun tarvitse mennä. Hänellä on tapana käydä tukkukauppias Baxterin talossa. Siellä en ole tavannut ainoastaan häntä vaan myöskin erään miehen, joka on varsin sovelias tarkoituksiini. Edvard, tukkukauppiaan poika, on korviaan myöten rakastunut Cordeliaan, sen huomaa jo puolella silmällä katsoessaan. Isänsä liikkeessä, konttorissa, on hän mukava nuori mies, varsin miellyttävä, jonkun verran ujo tosin, mutta viimeksi mainitun ominaisuuden en luule vahingoittavan häntä tytön silmissä.
Edvard parka! Hän ei vain tiedä kuinka hänen on meneteltävä rakkaudessaan. Kun hän tietää tytön tulevan illalla heille, hän pukeutuu yksinomaan tämän tähden, ottaa uuden mustan puvun yllensä, pistää uudet kalvosimet käteensä yksinomaan tytön tähden ja tekee siten melkein naurettavan vaikutuksen arkipukuisten vieraiden keskellä. Hänen ujoutensa on melkein uskomaton. Jos se olisi vain naamio, olisi Edvard minulle vaarallinen kilpailija. Kuinka usein olenkaan käyttänyt ujoutta aseenani vietellessäni jotain pientä neitosta. Yleensä puhuvat nuoret tytöt ylenkatseellisesti ujoista miehistä ja kuitenkin pitävät salaa heistä. Vähäinen ujous mairittelee tyttöjen turhamaisuutta. Tyttö tuntee ylemmyytensä — siinä pienet käsirahat. Mutta kun siten on tuudittanut tyttösen uneen, sopii näyttää hänelle jolloinkin, kun hän luulee miehen menehtyvän ujoudesta, että on siitä kyllin kaukana voidakseen varsin hyvin seistä omin jaloin. Ujoutensa takia mies kadottaa miehisen merkityksensä, ja se on sen tähden suhteellisen hyvä keino sukupuolisen eroavaisuuden tyhjäksi tekemiseen. Tytöt tulevat, huomatessaan ujouden olleen vain naamion, noloiksi, ja sydämessään punastuen he tuntevat varsin hyvin, että tavallaan ovat astuneet heille määrätyn rajan yli. Heidät valtaa sama tuntemus kuin silloin kun he liian kauan ovat kohdelleet nuorta poikaa kuin lasta.
— — —