Toinenkin menettelytapa olisi mahdollinen. Voisin panna liikkeelle kaikki mahtini saadakseni hänet kihloihin Edvardin kanssa. Tulisin siinä tapauksessa pariskunnan uskotuksi. Edvard luottaisi minuun tinkimättä. Hänenhän olisi kiittäminen tykkänään minua onnestaan. Siten jäisin enemmän varjoon. Se ei käy päinsä. Cordelia ei voi mennä kihloihin Edvardin kanssa ilman että hänen arvonsa alentuisi. Lisäksi minun suhteeni tyttöön kävisi siten enemmän pikantiksi kuin intresantiksi. Kihlauksen ääretön proosallisuus muodostaa juuri oikean kaikupohjan kaikelle mieltäkiinnittävälle.
Kaikki käy Wahlin perheessä yhä merkitsevämmäksi. Voi selvästi huomata, että jokapäiväisten ulkonaisten muotojen alla liikkuu salainen elämä ja että se pian on puhkeava johonkin yllätykseen. Wahlin perhe varustautuu kihlausta varten. Pintapuolinen syrjästäkatsoja arvelisi kai tädistä ja minusta tulevan parin. Mitä sellaisessa avioliitossa voisikaan tehdä maataloustieteen levittämiseksi kasvavan polven keskuuteen! Siten tulisi minusta Cordelian setä. Olen ajatuksenvapauden ystävä eikä mikään ajatus ole niin mahdoton, ettei minulla ole rohkeutta sitä lähemmin tarkastaa. Cordelia pelkää rakkaudentunnustusta Edvardin puolelta, Edvard toivoo, että se pian on ratkaiseva kaiken. Siitä hän voikin olla varma. Säästääkseni kuitenkin häneltä siitä johtuvat ikävyydet, olen ehtivä ennen häntä. Toivon pian voivani lähettää hänet matkaan, hän on jo tositeolla minun tielläni. Sen tunsin selvästi tänään. Hän näyttää todellakin niin haaveelliselta ja rakkaudesta juopuneelta, että täytyy joka hetki pelätä hänen karkaavan ylös kuin unissakävijä ja julistavan koko ihmiskunnalle rakkautensa niin objektiivisesti, ettei hän sitä tehdessään edes lähesty Cordeliaa. Iskin häneen silmäni tänään. Samalla tavalla kuin norsu ottaa jonkun esineen kärsällään, otin minä hänet katseeni esineeksi, koko miehen, ja heitin olkani yli. Vaikka hän jäikin istumaan paikalleen, luulen kuitenkin hänen tunteneen tuon heiton koko ruumiissaan.
Cordelia ei enää ole niin varma käytöksessään minua kohtaan kuin hän on ollut. Ennen hän lähestyi aina minua naisellisella varmuudella, nyt hän epäröi hiukan. Se ei kuitenkaan paljoa merkitse, ja minun olisi helppo saattaa kaikki entiselleen. Sitä en kuitenkaan halua tehdä. Vielä yksi yllätys ja sitten kihlaus. Se ei varmaankaan tuota vaikeuksia. Cordelia vastaa myöntävästi pelkästä yllätyksestä ja täti sanoo amenensa. Täti on oleva haltioissaan saadessaan sellaisen maataloudellisen vävyn. Vävyn! Kuinka kaikki riippuukaan herneenvarresta, kun vain uskaltautuu tuolle alalle. Enhän oikeastaan rupeakaan hänen vävykseen vaan nepaakseen, tai oikeammin, volento deo, en kummaksikaan.
— — —
23. pnä.
Tänään korjasin hedelmän huhusta, jonka olin kylvänyt, että nim. muka olin rakastunut johonkin nuoreen tyttöön. Edvardin välityksellä se on saapunut Cordeliankin korviin. Hän on utelias, hän tarkastelee minua, mutta hän ei uskalla kysyä; ja kuitenkin on hänelle varsin tärkeätä saada varma tieto asiasta, osaksi sen tähden, että asia tuntuu hänestä uskomattomalta, osaksi sen tähden, että hän siinä on näkevinään ikään kuin ennustuksen omasta kohtalostaan; sillä jos sellainen kylmä ivailija kuin minä voi rakastua, niin voi siten kaiketi häpeämättä tehdä hänkin. Tänä päivänä otin asian käsittelyn alaiseksi. Luulen osaavani kertoa jutun siten, ettei sen kärki mene hukkaan eikä myöskään tule kovin varhain esille. Ilonani on pitää ne, jotka kuulevat juttuani, jännityksessä, saada pienten episodien kautta selville minkä päätöksen kuulijani tarinalle haluavat, viekoitella heidät kertomuksen kulkua seuraamaan; osaan käyttää kaksimielistä lausetapaa, niin että kuulijat ensin käsittävät sanani yhdellä tavalla, mutta pian huomaavat, että ne voi ymmärtää toisinkin. Sen joka tahtoo valmistaa itselleen tilaisuuden havaintojen tekoon, on pidettävä puhe. Tavallisessa keskustelussa toinen voi helpommin välttää paljastamasta itseään, hän voi kysymysten ja vastausten taakse kätkeä sen vaikutuksen, jonka sanat häneen tekevät. Juhlallisen totisesti aloitin tätiin kääntyen puheeni: "Onko minun laskettava se ystävieni hyväntahtoisuuden vai vihamiesteni ilkeyden tilille, ja kenenpä osalle ei yleensä tule kumpaakin?" Tässä teki täti erään huomautuksen, jonka vaikutuksen koetin kaikin tavoin tehdä tyhjäksi pitääkseni Cordelian, joka kuunteli tarkkaavasti, jännittyneenä; jännitystä tietysti suuresti kiihotti se, että puhuin tädin kanssa niin juhlallisella tavalla. Minä jatkoin: "vai täytyykö minun pitää sitä sattumana, huhun generatio aequivoca-tapauksena (tuota sanaa ei Cordelia nähtävästi ymmärtänyt, se vei hänen ajatuksensa harhaan, sitä enemmän kun minä annoin sille väärän korostuksen ja lausuin sen merkitsevällä äänensävyllä ikäänkuin puheeni kärki olisi ollut siinä), että minä, joka olen tottunut elämään salassa maailmalta, olen joutunut puheenaiheeksi, minusta kun väitetään, että olen kihloissa." Cordelia kaipasi ilmeisesti vieläkin minun selitystäni asiasta, mutta minä vain jatkoin: "Epäilen ystäviäni tuon huhun levittäjiksi sen tähden, että rakastumista kuitenkin aina täytyy pitää suurena onnena (Cordelia säpsähti), vihamiehiäni sen tähden, että yhtäkaikki olisi kovin naurettavaa, jos tuo onni olisi tullut minun osalleni (päinvastainen vaikutus), ja sattumaa sen tähden, ettei tuohon huhuun ole vähintäkään syytä, ja huhun generatio aequivoca-tapausta sen tähden, että koko huhu kaiketikin on syntynyt jonkun tyhjän kallon ajatuksettomassa kanssakäymisessä oman itsensä kanssa." Täti kiiruhti naisellisen uteliaasti tiedustelemaan kuka se nainen on, jonka kanssa minut on tahdottu kihlata. Kaikki sensuuntaiset kysymykset torjuin kuitenkin. Cordeliaan luulen koko jutun vaikuttaneen niin, että Edvardin osakkeet hiukan nousivat.
Ratkaisun hetki lähestyy. Voisin kääntyä tädin puoleen ja pyytää häneltä kirjallisesti Cordelian kättä. Sehän olisikin tavallisin ja menestyksellisin tapa tämänlaisissa sydämenasioissa. On kuin yleensä pidettäisiin sydämelle luonnollisempana kirjoittamista kuin puhumista. Se mikä siinä kuitenkin saisi minut sen valitsemaan, on tuon menettelytavan poroporvarillisuus. Jos sen kuitenkin valitsisin, menettäisin sen nautinnon, jonka yllätys minulle tuottaisi, ja siitä en ehdoin tahdoin halua luopua. — Jos minulla olisi ystävä, sanoisi hän ehkä minulle: Oletko tarkoin miettinyt, että nyt otat vakavan askelen, joka on ratkaiseva koko tulevan elämäsi ja toisen ihmisen onnen. Se etu on ystävästä. Minulla ei ole ystävää; onko se etu, sen jätän ratkaisematta, sen sijaan pidän ehdottomana etuna sitä että saan olla ilman hänen neuvojaan. Muutoin olen tarkoin ja perusteellisesti punninnut asiaa.
Minun puoleltani ei ole enää mitään estettä kihlaukselle. Kuljeskelen siis kosintahankkeissa — kuka voisi sen minusta nähdä? Pian tarkastetaan minun vähäistä persoonaani korkeamman näkökannan mukaan. Lakkaan olemasta yksilö ja muutun — aviomieskokelaaksi; niin, vieläpä varsin kunnolliseksi, on täti varmaankin sanova. Se, joka minua kohta eniten säälittää, on täti, sillä hän rakastaa minua niin puhtaalla ja vilpittömällä maataloudellisella rakkaudella, hän melkein kunnioittaa minua ihanteenaan.
Monta rakkaudentunnustusta olen eläissäni tehnyt ja kuitenkaan ei minun kokemukseni tässä mitään auta; sillä tämä tunnustus on tehtävä aivan erikoisella tavalla. Ennen kaikkea minun täytyy pitää mielessäni, että kaikki on vain teeskenneltyä taktikointia. Olen tehnyt useita luonnoksia nähdäkseni millä tavalla olisi edullisinta esiintyä. Ratkaisevan hetken tekeminen eroottiseksi voisi olla arveluttavaa, koska silloin saattaisi jo tapahtua sellaista, jonka oikeastaan myöhemmin vasta pitäisi asteittain kehittyä. Toimituksen liiallinen juhlallisuus on vaarallista; sellainen hetki merkitsee tytölle niin paljon, että koko hänen sielunsa voi kiintyä siihen samalla tavalla kuin kuolevan hänen viimeiseen tahtoonsa. Asian tekeminen leikilliseksi ja ironiseksi olisi liian uskaliasta. Jos minun harrastukseni olisivat samat kuin tavallisesti ihmisten tässä asemassa, jos pääasia olisi minullekin viekoitella vain esiin tuo pieni "kyllä", niin kaikki kävisi kuin rasvattu. Minullekin se tosin on tärkeätä, mutta ei ehdottoman tärkeätä; sillä vaikkakin jo kerran olen tämän tytön itselleni valinnut, vaikkakin olen kiinnittänyt niin paljon huomiota, jopa kaiken mielenkiintonikin häneen, on kuitenkin olemassa ehtoja, joiden vallitessa en lainkaan haluaisi hänen myöntymistään. Minä en pyri ulkonaisessa merkityksessä omistamaan tyttöä vaan taiteellisesti hänestä nauttimaan. Sen tähden pitää alunkin olla niin taiteellinen kuin mahdollista. Alun täytyy olla niin epämääräinen kuin suinkin, sen pitää sisältää kaikki mahdollisuudet. Jos hän heti näkee minussa petturin, hän käsittää minut väärin, sillä en ole petturi tavallisessa merkityksessä; jos hän näkee minussa uskollisen rakastajan, ymmärtää hän niinikään minut väärin. Minun on toimittava siten, että hänen sielunsa tuossa kohtauksessa jää niin epätietoiseksi kuin suinkin. Tytön sielu on tuollaisena hetkenä profeetallinen kuin kuolevan. Se on estettävä. Rakkahin Cordeliani! petän sinua kauneuden nimessä enkä voi toisin tehdä, mutta olen antava sinulle kaiken sen korvauksen minkä antaa voin. Koko kohtaus on tehtävä niin huomaamattomaksi kuin mahdollista, niin ettei hän annettuaan myöntävän vastauksensa voi tehdä itselleen selväksi, mitä tähän uuteen suhteeseen oikeastaan sisältyy. Tuo mahdollisuuksien ääretön paljous on juuri mieltäkiinnittävää. Jos hän voi jotain jo ennakolta nähdä, olen tehnyt erehdyksen ja koko suhde kadottaa jotain merkityksestään. Ei ole ajateltavissa, että hän antaisi myöntävän vastauksensa sen tähden että rakastaisi minua; sillä hän ei rakasta minua lainkaan. Parasta olisi, jos voisin muuttaa kihlauksen toiminnasta tapahtumaksi, muuttaa hänet siitä mitä hän tekee siksi mitä hänelle tapahtuu ja josta hänen täytyy vain sanoa: Jumala tietää, kuinka se oikeastaan kävi.
— — —