Monet hänen lausunnoistaan jo osoittavat, että hän on väsynyt kihlaukseen. Ne eivät mene huomaamatta korvani ohi, ne ovat sotasuunnitelmani vakoilijoita hänen sielussaan, jotka antavat minulle monta valaisevaa vihjausta, ne ovat niitä langanpäitä, joiden avulla kiedon hänet nuottaani.

— — —

Minun Cordeliani!

Sinä moitit kihlausta, sinä arvelet, ettei rakkautemme tarvitse ulkonaista sidettä, se kun on mielestäsi vain esteeksi. Tuosta tunnen heti mainion Cordeliani! Totta tosiaan, ihailen sinua! Meidän ulkonainen yhdyssiteemme on itse asiassa vain välimuuri. Vielä on välillämme seinä, joka erottaa meidät toisistamme kuin Pyramoksen ja Thisben. Vielä häiritsee meitä se, että ihmiset tuntevat suhteemme. Vasta silloin kun ei kukaan vieras aavista meidän rakkauttamme, vasta silloin se jotain merkitsee; kun jokainen asiaankuulumaton uskoo, että rakastavat vihaavat toisiaan, vasta silloin on rakkaus onnellinen.

Sinun Johanneksesi.

— — —

Kohta aukenevat rakkauden siteet. Hän itse on se, joka ne aukaisee kiinnittääkseen siten jos mahdollista minut voimakkaammin itseensä, samoin kuin vapaasti liehuvat kutrit kiehtovat enemmän kuin solmitut. Jos itse purkaisin kihlauksen, jäisi minulta näkemättä tuo eroottinen salto mortale, joka on niin hurmaava nähdä ja joka on varma merkki hänen sielunsa rohkeudesta. Se on minulle pääasia. Lisäksi menettelyni hankkisi minulle ikävyyksiä toisten ihmisten taholta. Minua ei enää kärsittäisi, minua vihattaisiin ja ylenkatsottaisiin, vaikkakin syyttä; sillä kuinka edullinen olisikaan suhteeni sentään ollut monelle? On olemassa monta pientä neitoa, jotka mielellään olisivat olleet kerran edes lähellä kihlausta. Onhan sekin jotain, joskin, ollakseni rehellinen, sangen vähän, sillä juuri kun asianomaisen on onnistunut raivautua esiin päästäkseen ehdokaslistalle, hän onkin yhtäkkiä ilman ehdokkuutta. Rakkauden maailmassa ei virkavuosijärjestelmä ole voimassa paikansaantiin ja ylenemiseen nähden. Lisäksi tuollainen neitonen on väsynyt istumaan jakamattomassa pesässä, hän toivoo jotain tapausta elämäänsä. Mutta mikä voi hänelle silloin olla edullisempi onnetonta rakkaustarinaa, varsinkin jos hän voi suhtautua asiaan keveästi. Hän uskottelee itselleen ja muille, että hän kuuluu petettyjen joukkoon, ja jos hän ei ole sovelias mihinkään Magdalenakotiin, hän heittäytyy joka tapauksessa itkijäin laumaan. Minua, viettelijää, hän vihaisi velvollisuudentunnosta. Tällaisten tapausten lisäksi tulevat vielä sellaiset, joissa tyttö todella on joko kokonaan tai puoleksi tai kahdella kolmasosalta petetty. Tässä ryhmässä voi huomata monta eri astetta alkaen niistä, jotka voivat vedota sormukseen, aina niihin, jotka pitävät jotain salaista kädenpuristusta tanssin pyörteessä rakkautensa panttina. Heidän vihansa voin miehuullisesti kestää. Mutta kaikki nuo viholliseni ovat tietenkin samalla sydänpoloiseni salaisia rakastajia. Kuningas, jolla ei ole valtakuntaa, on naurettava ilmiö; mutta useamman kruununtavoittelijan kilpailu kuningaskunnasta, jolla ei ole maata, on enemmän kuin naurettava. Oikeastaan pitäisi kauniin sukupuolen rakastaa minua ja pitää minusta huolta kuin jostakin pelastuslaitoksesta konsanaan. Todellisesti kihloissa oleva nuori mies voi pelastaa vain yhden ainoan neitosen, mutta tuollainen suurisuuntainen laitos voi pelastaa, toisin sanoen kutakuinkin pelastaa, kuinka monta hyvänsä. Kaikesta tuollaisesta pääsen nyt vapaaksi ja minulla on siitä vielä sekin etu, että tästä lähtien voi esiintyä kokonaan toisenlaisessa osassa. Nuoret tytöt tulevat minua säälimään, surkuttelemaan, minä yhdyn samaan äänilajiin; sillä keinoin voi myöskin kietoa tyttöjä pauloihinsa.

Huomaan ihmeekseni ja surukseni, että alan saada sen tuntomerkin, jota Horatius toivotti kaikille uskottomille tytöille — mustan hampaan, lisäksi vielä etuhampaan. Kuinka taikauskoinen ihminen voikaan olla! Tuo hammas tekee toden teolla minut levottomaksi, en kärsi pienintäkään viittausta siihen, se on nyt minun heikko puoleni. Kun muutoin olen kaikin puolin hyvin varustettu, voi pahinkin pölkkypää mainitessaan vain tuon hampaan antaa minulle syvemmän iskun kuin saattaa luullakaan. Teen kaikkeni saadakseni sen valkenemaan, mutta turhaan; minä sanon kuin Palnatoke:

Minä hieron päivin ja hieron öin, mut varjoa mustaa en poistaa voi.

Elämä on sentään täynnänsä arvoituksellisuutta. Tuollainen pieni onnettomuus voi kiusata minua pahemmin kuin suurin vastoinkäyminen. Annan kiskoa sen pois, joskin sen poistaminen tulee häiritsevästi vaikuttamaan äänenkäyttööni. Kuitenkin otatan sen pois ja panetan irtohampaan sijaan; uusi hammas tulee pettämään maailman, vanha petti minut.