Usein olen mietiskellyt mitä tilannetta, mitä hetkeä on pidettävä lumoavimpana. Vastaus riippuu tietysti siitä, mitä asianomainen mies naisessa ikävöi ja millä tavalla hän sitä ikävöi. Minä puolestani pidän hääpäivää tuollaisena hetkenä ja etenkin erästä silmänräpäystä. Kun tyttö seisoo morsiameksi puettuna ja kaikki hänen loistonsa kuitenkin kalpenee hänen oman kauneutensa rinnalla ja hän itse puolestaan kalpenee, kun veri patoutuu, kun povi lepää, kun silmät hapuilevat, kun jalka horjuu, kun impi itse vapisee, kun hedelmä kypsyy; kun taivas kohottaa hänet korkealle, kun hetken juhlallisuus tekee hänet vahvaksi, kun lupaus kannattaa häntä, kun rukous siunaa hänet, kun myrtti seppelöi hänet; kun sydän vavahtaa, kun silmät kiintyvät maahan, kun hän kätkeytyy itseensä, kun hän samalla kertaa kuuluu kokonaan maailmalle ja on siitä kaukana; kun povi aaltoilee, kun koko vartalo huokaa, kun ääni pettää, kun kyynel kiiltää silmänurkassa ennen kuin arvoitus selvitetään, kun soihdut sytytetään, kun sulho odottaa — silloin on oikea hetki. Kohta on liian myöhäistä. Jäljellä on vain yksi askel, mutta siitä voi tulla harha-askel. Tuo hetki tekee vähäpätöisenkin tytön merkitseväksi. Kaiken tulee olla valmiina, vastakkaistenkin vaikutusten kerättyinä tuohon hetkeen; jos jotain puuttuu, etenkin jokin päävastakohdasta, kadottaa tilanne heti osan lumoustaan. On olemassa tunnettu kuparipainos, joka esittää rippilasta. Tyttö näyttää niin nuorelta ja viattomalta, että katsoja jää ihmettelemään mitä hänellä oikeastaan voi olla rippi-isälle ripitettävänä. Hän on kohottanut hiukan harsoaan ja katsoo ulos maailmaan ikäänkuin etsien jotain, jota voisi käyttää ensi kerran ripillä käydessään — sehän on jo hänen velvollisuutensa rippi-isäänsä kohtaan. Tilanne on hyvin lumoava, ja koska tyttö on ainoa kuvio kuparipainoksessa, ei mikään estä kuvittelemasta kirkkoa, missä tyttö seisoo, niin avaraksi, että useampia mitä erilaatuisimpia pappeja mahtuisi siihen yhtaikaa saarnaamaan. Tilanne on varsin viehättävä, eikä minua estä mikään kuvittelemasta itseäni taulun taka-alalle, varsinkaan jos tyttölapsella ei ole mitään sitä vastaan. Kuitenkaan ei tilanteesta voisi kehittyä mitään merkitsevämpää, sillä tyttö näyttää vielä kaikin puolin olevan täydellinen lapsi, ja sen tähden kestää kauan ennen kuin hänen hetkensä on tullut.

Olenko suhteessani Cordeliaan koko ajan ollut liitolleni uskollinen? Toisin sanoen esteettiselle suhteelleni, sillä juuri se tekee minut vahvaksi, että minulla on idea puolellani. Se on minun mahtini salaisuus samoin kuin Simsonin hiukset, eikä mikään Delila ole sitä minulta riistävä. Tavalliseen viettelemiseen ei minulla varmaankaan olisi kestävyyttä; mutta se seikka, että minun ponnistuksellani on joku korkeampi päämäärä, jonka hyväksi toimin, antaa minulle itsekuria ja pidättyväisyyttä kiellettyihin nautintoihin nähden. Olenko aina säilyttänyt suhteeni mielenkiintoisena? Kyllä, sen voin sanoa vapaasti ja rehellisesti tässä salaisessa keskustelussa itseni kanssa. Itse kihlaus oli mieltäkiinnittävä juuri sen takia, ettei se tarjonnut sitä mitä tavallisesti mieltäkiinnittävällä ymmärretään, ulkonainen muoto ei laisinkaan vastannut sisäistä elämää. Jos olisin ollut salaisessa suhteessa Cordeliaan, olisi se ollut intresanttia ensimmäisessä potenssissa. Nykyinen suhteemme sitä vastoin on mieltäkiinnittävä sen käsitteen toisessa potenssissa, ja sen tähden Cordeliastakin erikoisesti jännittävä. Kihlaus puretaan, mutta siten, että hän itse sen purkaa kohotakseen korkeampiin ilmapiireihin. Niin on asian järjestettävä; tämä on nim. se mieltäkiinnittävän suhteen muoto, joka parhaiten voi häntä tyydyttää.

— — —

16. pnä syyskuuta.

Kahleet katkesivat; täynnänsä ikävää, voimakkaana, rohkeana, jumalallisena, hän lentää kuin lintu, joka nyt vasta saa ensi kerran levittää siipensä. Lennä lintu, lennä! Totta tosiaan, jos tuo kuninkaallinen lento veisi linnun kauas minusta, se surettaisi minua sanomattoman syvästi. Minua surettaisi se kuin Pygmalionia, jos hänen rakastettunsa uudelleen olisi muuttunut kiveksi. Keveäksi olen hänet tehnyt, keveäksi kuin aatos, ja nytkö ei hän enää, minun oma ajatukseni, kuuluisikaan minulle! Se saattaisi minut synkkään epätoivoon. Jokunen hetki sitten se ei olisi liikuttanut minua, jokunen hetki tämän jälkeen en asiasta enää huolisi; mutta nyt — nyt —, tämä nykyhetki on minulle iäisyys. Mutta hän ei lennä luotani. Lennä siis, lintuni, lennä, kohoa ylpeästi siivillesi, kiidä läpi ilman viileän valtakunnan, pian olen luonasi, pian piiloudun kerallasi syvään yksinäisyyteen!

Täti hämmästyi hiukan saatuaan tiedon kihlauksemme purkautumisesta. Hän on kuitenkin liian vapaamielinen pakottaakseen Cordeliaa mihinkään, vaikkakin minä osaksi tuudittaakseni hänet vieläkin syvempään uneen, osaksi hiukan ilveilläkseni Cordelian kanssa olen koettanut saada häntä kiinnostumaan asiasta. Hän osoittaa muuten sydämellistä myötätuntoa minua kohtaan, hän ei aavista, kuinka vähän olen osanoton tarpeessa.

Täti on antanut Cordelialle luvan oleskella maalla erään tutun perheen luona. Se sattui sopivaan aikaan, sillä nyt ei hänellä ole tilaisuutta antautua kokonaan ylimielisen tunnelmansa valtaan. Eri tahoilta tulevan osanoton ansiosta hän pysyy vielä jännityksessä. Minä pidän yllä heikkoa yhteyttä hänen kanssaan kirjeiden avulla, siten kukoistaa suhteemme uudelleen. Hänet on kaikin tavoin tehtävä vahvaksi, etenkin on hyvä antaa hänen hetkeksi ylimielisesti halveksien katsoa alas ihmisiin ja kaikkeen arkipäiväiseen. Kun hänen lähtönsä päivä tulee, on hän saava luotettavan kuskin. Minun uskottu lakeijani lähtee matkaan ajoneuvojen mukana. Hän seuraa Cordeliaa hänen määräpaikkaansa ja jää sinne häntä tarvittaessa palvelemaan. Itseäni lukuunottamatta en tunne ainoatakaan ihmistä, joka soveltuisi tähän paremmin kuin palvelijani Johan. Itse olen valmistanut hänelle kaikki niin mukavasti kuin suinkin. Mitään ei puutu, joka jollain tavoin voisi viehättää hänen sieluaan ja tuudittaa hänet suloiseen hyvänolontunteeseen.

— — —

Minun Cordeliani!

Vielä eivät yksityisten perheiden hätähuudot ole yhtyneet yleiseksi Capitoliumin hanhenkaakotukseksi. Useamman kuin yhden soolon olet kaiketikin jo saanut kestää. Ajatteles poroporvarillisten nuortenmiesten ja kahvimatamien kirjavaa laumaa; kuvittele puhetta johtamassa jotakin naikkosta, joka muodostaisi vastineen kuolemattomalle presidentti Larsille Claudiuksessa, niin sinulla on jonkinlainen kuva ja mittapuu, jonka avulla voit päättää, mitä olet ihmisten silmissä menettänyt.