»Mon dieu!» äännähti luutnantti; vastaukseksi kuului kumea loiskaus alhaalta syvyydestä. Hän säpsähti ihmeissään. »Vettä!» sanoi hän. »Pian, menkää alas! Ehkä voimme vielä pelastaa hänet.»
Mutta sinne ei näkynyt mitään tietä, yön pimeys vallitsi kaikkialla, ja sotamiehet oli kauhu lamauttanut. Lyhdyt oli sytytettävä ennen kuin saimme hapuilluksi eteenpäin, ja kun pääsimme alas pimeän lammikon reunalle, olivat viimeiset poreet särkyneet pinnalla ja viimeiset renkaat tasaantuneet. Vesi oli vielä kammottavassa keinuvassa liikkeessä, ja keltaisessa lyhdynvalossa näimme hatun kellumassa ja vähän edempänä hansikkaan hiukan pistävän esiin veden alta. Mutta siinä kaikki. Mykän kädet eivät olleet hellittäneet kouristuksestaan; hänen vihansa ei ollut tuntenut mitään pelkoa. Sain sittemmin kuulla, että kun seuraavana päivänä molemmat ruumiit saatiin ylös, olivat Clonin sormet kapteenin silmäkuopissa ja hampaat hänen kurkussaan. Jos ihmiselle on koskaan kuolema ollut suloinen, niin ainakin hänelle!
Verkalleen poistuessamme mustan veden ääreltä, toiset kauhusta vapisten, toiset ristinmerkkejä tehden, katsoi luutnantti minuun.
»Jumaliste!» huudahti hän kiivaasti. »Totisesti luulen, että te olette hyvillänne.»
»Hän oli ansainnut kohtalonsa», vastasin kylmäkiskoisesti. »Miksi näyttelisin surevaa? Hän olisi joka tapauksessa kuollut kolmen kuukauden kuluttua. Ja tuon toisen raukan puolesta olen hyvilläni.»
Hän tuijotti minuun tovin mykkänä kiukusta. Vihdoin hän mutisi hampaittensa raosta:
»Soisin teidän olevan vankinani.»
»Minun mielestäni olette saanut tarpeeksenne vangeista tämän päivän osalle», vastasin. »Mutta noinpa käy», pitkitin halveksivasti, »kun laumalle annetaan upseerin univormu. Koirat pitävät verestä. Ajurin täytyy antaa ruoskan läiskiä, vaikkei hänellä enää olekaan hevosia rääkättävänä.»
Olimme nyt ehtineet puusillalle; hän pysähtyi.
»Hyvä on», sanoi hän ja nyökkäsi julman näköisenä. »Se ratkaisee. Kersantti, näyttäkää tietä lyhdyllä! Te toiset menette kylään. Nyt, herra vakooja», jatkoi hän ja silmäili minua äkäisenä ja uhmaten, »nyt on teidän tienne minun. Luulen tietäväni, kuinka voin tärvellä pelinne.»