Nyt se oli tullut, enkä nähnyt mitään pakotietä. Kersantti seisoi välissämme, enkä siis voinut antaa hänelle kuolettavaa iskua. Enkä saanut hiiskutuksi sanaakaan. Monen monituiset kerrat olin levottomana mietiskellyt miten ilmaista salaisuuteni mademoisellelle — mitä sanoisin ja mitä hän siitä ajattelisi. Mutta ajatuksissani oli tämä tunnustus aina ollut vapaaehtoisena tekona, minä itse olin aina ollut paljastajana ja hän kuuntelijana, yksinään; ja tässä vapaaehtoisuudessa ja kahdenkeskisyydessä oli ollut jotakin nöyryytyksen lievennystä. Mutta tässä — tässä ei tullut kysymykseen mitään vapaaehtoisuutta minun taholtani, mitään tuttavallista yksinäisyyttä, mitään muuta kuin häpeää. Ja siksi seisoin vaiti syylliseksi todistettuna, mykistyneenä hänen silmiensä edessä — ihan sellaisena kuin olin.
Mutta jos mikään olisi voinut antaa minulle voimaa, sai sen aikaan hänen äänensä, kun hän vastasi luutnantille.
»Jatkakaa, hyvä herra», sanoi hän rauhallisesti; »sitä pikemmin saatte puhuneeksi loppuun.»
»Te ette usko minua?» vastasi luutnantti. »Mutta katsokaahan häntä toki! Katsokaa häntä! Jos hävyntunto on kuuna päivänä…»
»Hyvä herra», sanoi hän kiivaasti — minuun katsahtamattakaan —, »minä olen itse häpeissäni.»
»Mutta te ette kuuntele minua», huudahti luutnantti tulistuneena.
»Hänen nimensäkään ei ole hänen omansa! Hän ei ole nimeltään de Barthe.
Hän on Berault, peluri, kaksintaistelija, tappelupukari. Jos te…»
Taaskin mademoiselle keskeytti luutnantin.
»Sen tiedän», huomautti hän kylmäkiskoisesti. »Minä tiedän kaikki,
ja jollei teillä ole enempää sanottavaa minulle, niin voitte mennä.
Menkää!» pitkitti hän määrätöntä suuttumusta ilmaisevalla äänellä.
»Tyytykää siihen, että olette ansainnut minun halveksimiseni ja inhoni.»
Luutnantti näytti hetkiseksi nolostuneelta. Sitten hän puhkesi voitonriemuiseen vahingoniloon:
»Niin, mutta minulla on enemmän sanottavaa! Minä unohdin, että te vähät välitätte tästä. Minä unohdin, että tappelupukarilla on aina naiset puolellaan. Mutta minulla on enemmän sanottavaa. Tiedättekö myöskin, että hän on kardinaalin palkkaama!? Tiedättekö, että hän on täällä samalla asialla, joka on meidätkin tänne tuonut — vangitsemassa herra de Cocheforêtia! Tiedättekö, että meidän ryhtyessämme työhön avoimesti ja soturin tavoin hänen pyrintönään on kiemurrella teidän luottamukseenne, mielistelyllä päästä madamen uskotuksi, kuunnella ovellanne, seurata askeleitanne, tarkata huultenne liikkeitä, vakoilla teitä, kunnes kavallatte itsenne ja hänen etsimänsä miehen? Tiedättekö tämän… ja tiedättekö, että kaikki hänen osanottonsa on valhetta, mademoiselle? Hänen apunsa ainoastaan salaisuuden urkkimista? Hänen päämääränsä verirahojen saanti… verirahojen! Ja jos epäilette minua, jos tarvitsette todisteita, niin katsokaa häntä. Minä sanon vain: katsokaa häntä!»