Hän kääntyi näin sanoessaan ja meni edellä taloon seurusteluhuoneen ovesta, joka oli puoliavoinna. Siellä oli pilkkosen pimeä, mutta hän tarttui pelotta käteeni ja vei minut nopeasti huoneen ja käytävän läpi, kunnes tulimme kirkkaasti valaistuun eteissuojamaan, jossa suuri tuli leimusi takassa. Kaikki sotilasten jäljet olivat hävinneet. Huone oli tyhjä.
Hän vei minut tulen ääreen, ja siellä, kirkkaassa valossa, ei enää tummana haamuna, vaan huikaisevana, punaposkisena, elämää ja kauneutta säteilevänä hän seisoi edessäni hehkuvin silmin, rusohuulin ja aaltoilevin povin.
»Uskonko sitä?» sanoi hän kalskahtavalla äänellä. »Sen sanon teille. Herra de Cocheforêtin lymypaikka on majassa heinäsuovan takana parinsadan kyynärän päässä tuolla puolen kylää Auchiin menevän tien varrella. Nyt tiedätte, mitä ei tiedä kukaan muu kuin hän, minä ja madame. Hänen henkensä ja minun kunniani ovat teidän käsissänne, ja nyt tiedätte, herra de Berault, uskonko minä tuon miehen sanoja.»
»Hyvä Jumala!» huudahdin ja sitten seisoin ääneti siinä katsellen häntä, kunnes vastustamaton kauhu silmistäni siirtyi häneen ja hän vavahtaen astahti taaksepäin.
»Mitä nyt? Mitä nyt?» kuiskasi hän ja liitti kätensä ristiin. Kaikki väri oli hävinnyt hänen poskiltaan, ja hän loi pelästyneitä katseita nurkkiin ja oveen. »Ei täällä ole ketään.»
Pakotin itseni puhumaan, vaikka koko ruumiini vapisi kuin minua olisi palellut.
»Ei, mademoiselle, täällä ei ole ketään.» Sitten annoin pääni vaipua rintaani vasten ja seisoin hänen edessään mitä syvimmän epätoivon masentamana. Jos hän olisi hiukankaan tuntenut epäluuloa tai epäilystä, olisi käytökseni avannut hänen silmänsä, mutta hänen sielunsa oli niin jalo olemukseltaan, että hän kerran ajateltuaan minusta pahaa ja tultuaan käännytetyksi ei enää voinut taipua pienimpäänkään epäilyyn.
»Voitteko pahoin?» kysyi hän äkkiä. »Vanha haavanne… eikö niin?»
»Kyllä, mademoiselle», mutisin heikosti, »se juuri…»
»Minä kutsun tänne Clonin», huudahti hän kiihkeästi. Mutta sitten hän jatkoi huoaten: »Voi, Clon-parka! Hän on poissa. Mutta Louis on minulla vielä jäljellä. Minä kutsun hänet, jotta hän saa antaa teille jotakin vahvistavaa…»