»Minä saan kai täällä nukkua yöni?» sanoin ja laskin ohjakset raudikon kaulalle. Hevosen pää oli riipuksissa.
»En tiedä», vastasi hän, typerä ilme kasvoillaan.
Minä osoitin vihreään lehväkimppuun, joka törrötti seipään päässä vastapäätä sisäänkäytävää. [Vanhastaan majatalon kyltti Ranskassa ja Englannissa. Suom.]
»Eikö tämä ole majatalo?» kysyin minä.
»Kyllä», vastasi hän verkalleen, »majatalo on. Mutta…»
»Mutta teillä ei ole tilaa tai ruokaa tai on vaimonne sairaana taikka jotakin muuta on vialla», keskeytin ärtyisesti. »Aion joka tapauksessa maata täällä. Siihen teidän täytyy tyytyä, sekä itsenne että vaimonne — jos teillä on sellainen.»
Hän raapi päätänsä ja katseli minua vastenmielinen ilme silmissään.
Mutta hän ei hiiskunut mitään, ja minä laskeuduin satulasta.
»Mihin saan panna hevoseni suojaan?» kysyin.
»Minä vien sen talteen», vastasi hän nyreästi, astuen esille ja ottaen ohjakset.
»Hyvä, mutta minä seuraan teitä. Kunnon ihminen on hyvä hevoselleen, ja kaikkialla pidän aina huolta, että hevoseni saa rehua.»