Hän punastui, »Se tapahtui epähuomiossa», änkytti hän. »Clon on tottunut sulkemaan kaikki ovet, ja hän teki sen mietteissään, unohtaen ketään olevan…»
»Sisäpuolella», huomautin kuivasti.
»Aivan.»
»Vai niin? Mutta luullakseni ei tämä hajamielisyys olisi madame de
Cocheforêtin mieleen, jos hän kuulisi siitä puhuttavan?»
»Jos monsieur olisi hyvä eikä…»
»… mainitsisi sitä, ystäväiseni?» vastasin ja katsoin häneen merkitsevästi, noustessani makuulta. »En. Mutta niin ei saa toistamiseen sattua.»
Huomasin, ettei tämä mies ollut Clonin kaltainen. Hänellä oli aatelispalvelijan vaisto, ja kun hän ei ollut enää pimeän ja pelon vallassa, häpesi hän käytöstään. Auttaessaan pukuni järjestämisessä hän katseli huonetta tyytymättömästi ja sanoi, että parhaista huoneista oli huonekalut lähetetty pois.
»Herra de Cocheforêt on ulkomailla, luullakseni?» sanoin hänen pukiessaan ylleni.
»Ja sinne hän kai jääkin», vastasi mies huolettomasti ja olkapäitään kohauttaen. »Monsieur on epäilemättä kuullut, että hänellä on huolia. Sillaikaa on talo synkkänä, ja monsieurin täytyy suoda paljon anteeksi, jos viipyy täällä. Madame elää sulkeutuneena, tiet ovat huonossa kunnossa, ja vieraita käy harvoin.»
»Kun leijona sairasti, hylkäsivät shakaalit hänet.»