»Niin tein», vastasi hän nyökäten. »Illallisenne on juuri valmis.
Ajattelin teidän saapuvan näihin aikoihin.»
Hän irvisteli niin sanoessaan, ja vaivoin sain kiukkuni hillityksi.
»Onko mademoiselle de Cocheforêt sanonut teille», kysyin välinpitämättömäksi tekeytyen, »missä olin?»
»On, mademoiselle… tai madame», vastasi hän taas virnistäen.
Hän oli siis kertonut tuolle miehelle, minne hän oli minut jättänyt ja miten hän oli minut pettänyt! Hän oli tehnyt minut koko kylän naurunaiheeksi! Raivoni leimahti uudestaan sitä ajatellessani, ja nähdessäni miehen ilkkuvat kasvot kohotin nyrkkini.
Mutta hän luki uhkauksen silmistäni ja ponnahti vikkelästi jaloilleen, muristen ja käsi veitsen päätä tapaillen.
»Älkää tehkö sitä toistamiseen, monsieur!» huusi hän rumalla murteellaan. »Minulla on vielä haava päässäni. Nostakaa kätenne kerran vielä, niin minä viillän teidät kuin tapetun sian!»
»Istuutukaa, pölkkypää», sanoin minä. »Ei ole aikomuksenani tehdä teille mitään pahaa. Missä on vaimonne?»
»Työssään.»
»Hänenhän pitäisi laittaa illalliseni pöytään», huomautin.