Hän nousi vastahakoisesti, haki lautasen ja kaatoi siihen kaalisoppaa. Sitten hän meni kaapille ja otti sieltä ruisleivän ja tuopin viiniä, vieden ne pöytään.
»Tässä sen näette», sanoi hän lyhyeen.
»Huono vastaanotto», vastasin.
»Ei, kuulkaas nyt, hyvä herra!» mutisi hän kiukkuisesti. »Saatte olla tyytyväinen! Minulla on omat epäluuloni. Ja jollei armollinen neiti olisi antanut käskyä, iskisin puukon nahkaanne tänä iltana. Saisitte maata ulkona ettekä täällä sisällä, ja minä luulen, ettei kukaan surisi teitä. Mutta tämän nyt saatte pitää hyvänänne. Pitäkää suunne kiinni, ja kun huomenna käännätte selkänne Coeheforêtille, niin menkää kerrassaan älkääkä ikinä palatko.»
»Tyhmyyksiä!» sanoin, mutta myönnän olleeni hiukan tyrmistyksissäni.
»Uhkaukset eivät merkitse mitään, niistä huolimatta voi elää kauan.»
»Pariisissa ehkä», tokaisi hän merkitsevästi, »mutta täällä ei.»
Sitten hän oikaisi vartensa suoraksi, nyökkäsi ja meni takaisin tulen ääreen; minä kohautin olkapäitäni, aloin syödä ja olin unohtavinani hänen läsnäolonsa. Liedellä paloivat halot synkästi eivätkä valaisseet ollenkaan. Viheliäinen öljylamppu, joka levitti aaveellisia varjoja yli huoneen, teki pimeyden vain vielä tuntuvammaksi. Matalakattoinen pirtti, jonka permanto oli tiiviiksi tallattua multaa ja jossa oli likaisia vaatekappaleita viskeltyinä hujan hajan, löyhkäsi valkosipulille ja pilaantuneelle, huonolle ruualle. Ajattelin Cocheforêtin linnan valoisaa salia, hauskasti katettua pöytää, sen rauhallisuutta ja tuoksuvia ruukkukasveja; ja vaikka olin liian vanha soturi menettääkseni ruokahaluni pesemättömän lusikan takia, tunsin kuitenkin muutoksen ja panin sen mademoisellen tiliin.
Isäntä katseli minua salavihkaa lieden äärestä, arvasi ajatukseni ja nauraa virnisteli itsekseen.
»Hieno ruoka, hieno käytös!» jupisi hän halveksivasti. »Pane mieronkiertäjä hevosen selkään, niin hän ratsastaa — takaisin kapakkaan!»
»Suu kiinni», vastasin vain, muljauttaen häneen vihaisen katseen.