»Miksi niin?» kysyin uhmailevasti. »Ettekö luule minun tuntevan tietä?
Tämähän tie, jota nyt ratsastamme, vie Auchiin.»
»Auchiin kyllä», vastasi hän äreästi. »Mutta me emme ole menossa
Auchiin.»
»Minne sitten?» tiedustin suuttuneena.
»Sen saatte pian nähdä», vastasi hän häijysti hymyillen.
»Niin, mutta minäpä tahdon tietää sen nyt!» huudahdin vimmastuneena, sillä nyt en voinut hillitä itseäni kauemmin. »Näin pitkälle olen seurannut teitä hyvällä. Teidän on helpompi saada minut mukaanne, jos ilmoitatte minulle aikeenne.»
»Te olette mieletön», mutisi hän.
»En», vastasin minä. »Tahdon vain tietää, minne olen matkalla.»
»Espanjaan», sanoi hän. »Oletteko tyytyväinen?»
»Ja mitä aiotte tehdä minulle siellä?» kysyin, ja sydämeni alkoi sykkiä rajusti.
»Jättää teidät sikäläisten ystäviemme haltuun», vastasi hän töykeästi, »jos käyttäydytte kunnollisesti. Muutoin on kyllä mukavampikin tapa, joka samalla säästää meiltä noin pitkän matkan. Voitte valita, monsieur. Minkä pidätte parempana?»