»Herra de Beraultin uljuus on tunnettu», mutisi hän.
»Ja täydellä syyllä», vahvistin hänen tunnustustaan. »Jos siis sanoisimme: kolmen kuukauden kuluttua tästä päivästä? Lykkäys saa jäädä minun laskuuni.»
Hän vaihtoi katseita luutnantin kanssa ja tähysti sitten eteensä maahan nyreänä, ja ihan selvää oli, että hän taisteli itsensä kanssa. Hänen tarvitsi ainoastaan pysyä haasteessaan, jotta minun täytyi tapella, ja jos hän hyvän sattuman tai taidon avulla voittaisi minut, leviäisi hänen maineensa kaksintaistelijana kuohuvan tulvavirran tavoin kautta kaikkien Ranskan linnoituskaupunkien, vieläpä tekisi hänet kuuluisaksi Pariisissakin. Toiselta puolen hän näki edessään uhkaavan hengenvaaran; hänellä oli mielikuvituksessaan jo kylmä teräs rinnassaan. Hän horjui henkensä menetyksen ja jotenkuten kunniallisen, joskaan ei kunniakkaan peräytymisen välillä. Minä luin hänen kasvoistaan, ja ennen kuin hän oli mitään sanonut, tiesin hänen ratkaisunsa.
»Minusta tuntuu, kuin teillä olisi siitä suurin ikävyys», sanoi hän hillityllä äänellä, »mutta minä puolestani olen tyytyväinen.»
»Hyvä on», vastasin, »minä kyllä taivun ikävyyteen. Pyydän anteeksi, että houkuttelin teidät riisuutumaan tarpeettomasti. Onneksi paistaa aurinko.»
»Niin», sanoi hän nyreästi. Ja hän otti vaatteensa aurinkokellon päältä ja alkoi pukea niitä ylleen. Hän oli selittänyt olevansa tyytyväinen, mutta minä tiesin, että hän oli hyvin tyytymätön itseensä, eikä minua ihmetyttänyt, kun hän nyt sanoi pikaisesti, melkein tylysti: »Yksi asia on mielestäni selvitettävä täällä.»
»Vai niin», sanoin minä, »mikä sitten?»
»Asemamme», huudahti hän. »Muutoin tulee meillä taas yhteentörmäys tunnin kuluessa.»
»Hm… en ole oikein varma siitä, että käsitän teitä», sanoin minä.
»Sitä juuri minä en tee — en käsitä!» vastasi hän kiukkuisen voitonriemuisella äänellä. »Ennen kuin läksin tälle retkelle, sanottiin minulle, että täällä oli herrasmies, jolla oli kardinaalin valtakirja herra de Cocheforêtin vangitsemiseksi, ja minä sain käskyn mahdollisuutta myöten karttaa hänen tiellensä joutumista. Aluksi uskoin, että te olitte se herrasmies. Mutta hitto minut periköön, jos nyt käsitän rahtuakaan.»