»Minä tarvitsen itse säästämistä», vastasi hän huoaten. »Ja minulla ei ole ollut paljoa kiusauksia. Kuinka minä voin tietää, mitä te olette kärsinyt?»
»Tai tehnyt!» sanoin melkein ankarasti.
»Kun mies ei ole valehdellut tai pettänyt taikka myynyt itseään tai muita», vastasi hän hillityllä äänellä, »uskon voivani antaa anteeksi kaiken muun. Minä siedän helpommin väkivaltaa kuin petollisuutta», lisäsi hän heikosti hymyillen.
Voi, hyvä Jumala! Käänsin pois kasvoni, jotta hän ei olisi nähnyt, kuinka kalpeiksi ne nyt kävivät, tai aavistanut, miten hänen hyvää tarkoittavat sanansa raatelivat sydäntäni. Ja kuitenkaan — sitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut — kohdatessani nyt syvimmillään ja laajimmillaan sen kuilun, joka meidät erotti, en tullut uhkamieliseksi eikä vanha luontoni tunkeutunut esille. Hänen lempeytensä hyvyytensä ja säveytensä pehmittivät sydämeni, samalla sitoen minut. Kautta taivaan, kuinka voinkaan tämän jälkeen tehdä, mitä olin tullut tänne tekemään? Kuinka voin loukata häntä kipeimpään kohtaan, kuinka voin tuottaa hänelle tätä raatelevaa tuskaa, kuinka voin kohdata hänen silmänsä ja seisoa hänen edessään kuin Caliban, Juudas, maailman kurjin, halpamaisin heittiö?
Silmänräpäyksen seisoin mykkänä ja hämilläni, hänen, sanojensa ja omien ajatusteni huumaamana. Olen nähnyt miehen seisovan siten, menetettyänsä pelissä kaiken omaisuutensa. Sitten käännyin häneen päin ja hetkiseksi luulin, että olin hukassa — että hän oli nähnyt lävitseni. Sillä hänen kasvonsa olivat muuttuneet: ne olivat kuin kauhun järkyttämät. Mutta sitten huomasin, ettei hän katsonut minuun, vaan taakseni, ja käännähtäessäni sille taholle näin palvelijan rientävän luoksemme ulos talosta. Se oli Louis. Hänen silmänsä tuijottivat, hänen tukkansa liehui, ja hänen poskensa olivat tuhkanharmaat pelästyksestä. Hän huohotti katkonaisesti, kuin hengästyksiin juosseena.
»Mitä nyt?» huudahti mademoiselle, toisen vielä ollessa jonkun matkan päässä. »Puhu, mies! Kälyni… onko hän…?»
»Clon», läähätti hän.
Se nimi tyrmistytti mademoisellen.
»Clon? Mikä hänen on?» mutisi hän.
»Kylässä», ähkyi Louis; hänen kielensä oli kuin herpaantunut hirmusta.
»Ne ruoskivat häntä! Tappavat hänet! Saadakseen hänet puhumaan!»