»Minä en sitä usko», sanoin kiivaasti, mutta kuitenkin säikähtyen.
»Mies ei voi puhua.»
»Ei, mutta hänen on kuitenkin onnistunut selittää meille, mitä tahdoimmekin, että hän vie meidät etsimäämme paikkaan», vastasi kapteeni kuivasti. »Ruoska ei voi palauttaa miehelle kieltä, mutta se pystyy saamaan hänet järkiinsä. Ja vieläpä totisesti uskonkin, että hän aikoo pitää sanansa», jatkoi hän uhkaavasti. »Sillä sen sanon hänelle ennakolta, että jos hän mutkittelee, niin ei mikään teidän ritarillisuutenne pelasta häntä. Hän on kirottu kapinoitsija, vanhastaan tuttu meille, ja vaikka minun täytyisi ruoskia hänen selkänsä luihin asti, kunnes näemme hänen sydämensä pamppailevan kylkiluiden välissä, niin minä tahdon päästä tarkoitusteni perille, vieläpä ihan nenänne edessä te lemmon rettelöitsijä.»
»No, no, hiljemmin, hiljemmin», sanoin rauhallisemmalla äänellä. Minä näin, että hän puhui totta. »Viekö hän teidät herra de Cocheforêtin piilopaikkaan?»
»Vie kyllä», vakuutti kapteeni. »Onko teillä mitään sitä vastaan, herra vakoilija?»
»Ei», vastasin, »mutta minä tulen mukaan, ja jos elätte kolmen kuukauden kuluttua, surmaan teidät tuon minulle antamanne nimen takia Auchin portin ulkopuolella, herra kapteeni.»
Väri vaihtui hänen kasvoillaan, mutta hän vastasi varsin reippaasti ja tuikealla äänellä:
»Mukaanko tulette? Sitä en tiedä, se riippuu meidän harkinnastamme.»
»Minulla on kardinaalin määräys», muistutin ankarasti.
»Kardinaalin?» huudahti hän, ja hänen vihansa leimahti, kun hän taas kuuli sen nimen. »Piru vieköön…»
Mutta luutnantti pani kätensä hänen suulleen ja ehkäisi jatkon.