Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan.
"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus? Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa minut."
Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin — tavata Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi, että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun tähän."
Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella nesteellä — ehkä verellä — kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen vaakunalla sudenpäällä.
"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä — raivon kyynelillä.
Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti tyttöraukkaa.
"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille?
Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!"
Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli, sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se neidille.
Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti hakemaan Francista — ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille.
Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi.