Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme serkkumme onnelliseksi!
Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni.
"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?"
"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa.
"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä, että hänen uskonsa on oikea usko?"
"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita, että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä asioita mietittävänä.
KOLMAS LUKU.
Matka Parisiin.
Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta — säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä.
Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa. Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme matkalla Parisiin.