Vastustajani näki katseeni ja käsitti sen väärin, ollen, kuten arvelen, hyvin tottunut yksipuoliseen otteluun. Hän nauroi halveksivasti. "Ei, ystäväni, ette pääse livistämään", sanoi hän. "Näyttäkää minulle soreat kasvonne, tai tapelkaa."
"Olkoon niin", sanoin levollisesti. "Jos ei minulla ole muuta valittavana, niin tappelen."
"Naamio päälläkö?" huudahti hän epäuskoisena.
"Niin", sanoin minä jäykästi, tuntien jokaisen hermoni väräjävän kauan pidätetystä raivosta. "Tappelen siinä asussa kuin olen. Pois haarniskanne, jos olette mies. Ja minä pitelen teitä niin, että jos näette huomispäivän auringon, niin tarvitsette naamion koko loppujaksenne!"
"Ohoo!" vastasi hän mulkoillen minuun hämmästyneenä. "Nytpä on toinen ääni kellossa. Mutta kyllä teen siitä lopun. Näiden pöytien välillä on tarpeeksi tilaa, jos voitte käyttää asettanne, ja paljon enemmän kuin huomenna tarvitsette."
"Huomennapahan nähdään", vastasin minä.
Muitta mutkitta hän irrotti rintakilpensä soljet ja heittäen sen yltään astui askelen taaksepäin. Se osa katselijoista, joka oli hänen mainitsemallaan neljän pöydän välisellä alueella — mikä ei suinkaan ollut tarkotukseen sopimaton, vaikkakin hieman rajotettu — riensi poistumaan siitä ja asettumaan läheisille hyville näköpaikoille. Miehen maine oli niin suuri, että joka puolelta kuulin vain vcdonlyöntitarjouksia minun häviöstäni monella yhtä vastaan; mutta tämä seikka, joka olisi voinut hämmentää nuorempaa miestä ja herpauttaa hänen käsivarttaan, aiheutti minussa vain sen, että valmistuin käyttämään mahdollisimman tarkoin hyväkseni sellaiset tilaisuudet, joita miehen suuriluuloisuus ja voitonvarmuus varmasti tulisivat tarjoamaan.
Uutinen ottelusta oli kiertänyt läpi koko talon ja tuossa tuokiossa kerännyt huoneeseen niin paljon väkeä kuin suinkin mahtui, siinä määrässä että se varjosti päivänvalonkin, mikä muutenkin jo oli himmenemässä. Viime hetkellä, kun ottelu oli juuri alkamaisillaan, syntyi väkijoukossa liikehtimistä, päättyen siihen että etualalle tunkeutui kolme tai neljä henkilöä, joille heidän korkea arvonsa tai seuralaistensa avustus hankki tämän etuoikeuden. Otaksuin heidät siksi nelimiehiseksi seurueeksi, josta olen maininnut, mutta sillä hetkellä en voinut olla siitä varma.
Niinä muutamina odotuksen silmänräpäyksinä, jotka tästä aiheutuivat, tarkastelin minä suhteellisia asemiamme siinä lujassa aikomuksessa että jos suinkin voisin, niin tappaisin tuon miehen, jonka kiiluvat silmät ja hurja hymy täyttivät minut inholla, joka lähenteli vihaa. Ikkunarivi oli minusta oikealle ja hänestä vasemmalle. Iltavalo lankesi sivultapäin, valaisten minun vasemmalla puolellani olevan kasvorivin, mutta jättäen oikealla puolella olevat varjoon. Mieleeni johtui paikalla, että naamioni oli minulle suoranaiseksi eduksi, se kun suojasi silmiäni sivuvalolta ja teki minulle niinmuodoin mahdolliseksi tarkata hänen silmiään ja miekkaansa suuremmalla terävyydellä.
"Teistä tulee kahdeskymmeneskolmas mies, jonka minä olen tappanut!" huusi vastustajani kerskaten, kun ristimme miekkamme ja seisoimme hetkisen varoasennossa.