Kääntäen huomionsa pois la Gueslestä hän alkoi vaihtaa sanoja häntä lähinnä seisovan aatelismiehen kanssa, katsellen häneen veitikkamaisin silmin ja lyöden vetoa Pariisin antautumisesta.
"Turkanen!" kuulin hänen iloisesti huudahtavan. "Antaisinpa tuhat puntaa, jos saisin nähdä madame Montpensier'n tänä aamuna! Hän saa nyt pitää kolmannen kruununsa itse. Tai, hitto! — meidän pitäisi panna hänet luostariin. Se olisi mainio kosto!"
"Huntu tonsuurin sijasta", lausui puhuteltu myhäillen.
"Niin. Miksei? Olisihan hänkin tehnyt munkin minusta", vastasi kuningas sukkelasti. "Kyllä hän varmaan on valmis hirttämään itsensä sukkanauhaansa tänä aamuna, jollei hän jo ole kuollut kiukusta. Taikka, maltas, minä unhotin hänen kultaiset saksensa. Antakaamme hänen avata niillä valtimonsa. No niin, la Guesle, mitäs ystävänne haluaa?"
En kuullut vastausta, mutta se oli nähtävästi tyydyttävä, sillä hetken perästä kaikki paitsi jakobiinimunkki astuivat syrjään, jättäen hänet seisomaan kuninkaan eteen, joka ojentaen kätensä otti häneltä kirjeen. Silminnähtävästi vapisten munkki näytti tuskin jaksavan kestää hänen osakseen tullutta kunniaa, ja tämän nähdessään kuningas lausui kaikkien kuultavalla äänellä: "Nostakaa päänne vain. Te olette tervetullut. Minä rakastan munkinpäähinettä niinkuin jotkut rakastavat naisenmyssyä. No niin — mutta mitäs tämä on?"
Hän luki osan kirjeestä ja nousi seisoalleen. Samalla munkki kumartui eteenpäin ikäänkuin ottaakseen paperin takaisin, ja sitten, niin nopeasti, niin äkkiä, niin odottamattomalla liikkeellä ettei kukaan ehtinyt liikahtaakaan ennenkuin kaikki oli tapahtunut, iski kuningasta veitsellä ruumiiseen! Kun terä välähti ja katosi ja kuningas syvään huokaisten vaipui takaisin tuolille, silloin, ja vasta silloin, tiesin kadottaneeni sallimuksen tarjoaman tilaisuuden anteeksiannon ja suojeluksen ansaitsemiseen. Sillä jos olisin tarkannut jakobiinia astuessamme yhdessä ovesta sisään ja lukenut hänen ilkeät kasvonsa oikein, niin yksi sana, yksi ainoa sana olisi saanut puolestani aikaan enemmän kuin kymmenen Crillonin puoltolauseet!
Liian myöhään syöksähti kymmenkunta miestä auttamaan kuningasta; mutta ennenkuin he ehtivät hänen luokseen, oli hän itse vetänyt veitsen haavasta ja iskenyt sillä murhaajaa päähän. Silläaikaa kun toiset tuskasta huudahdellen riensivät tukemaan kuningasta, jonka ruumiista veri jo virtana vuoti, tarttuivat toiset katalaan munkkiin ja iskivät hänet maahan. Kun he kerääntyivät hänen ympärilleen, näin hänen hetkiseksi kohoavan polvilleen ja katsovan ylöspäin; veri, joka valui pitkin hänen kasvojaan, samoinkuin hänen piirteensä, jotka kuvastivat sekaisin voitoniloa ja kauhua, saivat tuon näyn painumaan ainaiseksi muistiini. Seuraavassa silmänräpäyksessä upposi kolme miekanterää hänen rintaansa, ja hänen vääntelehtivä ruumiinsa temmattiin kirousten sadellessa lattialta ja työnnettiin pää edellä ikkunasta läpi ja viskattiin ulos pihalla seisovien tallimiesten ja keittiöpiikain pilkattavaksi ja häväistäväksi.
Seurasi sanoin kuvaamaton sekasorto, toisten huutaessa että kuningas oli kuollut, kun toiset taasen kutsuivat lääkäriä ja muutamat nimeltä mainiten Dortomania. Odotin että ovet suljettaisiin ja kaikki sisälläolijat estettäisiin poistumassa, niin että miehen rikostoverit, jos hänellä sellaisia oli, saataisiin kiinni, Mutta ei ollut ketään, joka olisi antanut tuon määräyksen. Sensijaan tunkeutui sisään monta, joilla ei ollut pääsyoikeutta eikä edes mitään asiaakaan, ja heidän huutonsa ja tungeksimisensa saattoivat sekamelskan ja hälinän sata kertaa pahemmaksi. Seisoessani keskellä tätä tuoksinaa hämmästyneenä ja tyrmistyneenä, omat vaarani ja huoleni unohtaneena, tunsin äkkiä hihaani rajusti nykäistävän ja katsahtaessani ympärilleni näin Simonin vieressäni. Pojan kasvot olivat tulipunaiset ja hänen silmänsä näyttivät pullistuvan ulos päästä.
"Tulkaa!" mutisi hän tarttuen käsivarteeni. "Tulkaa!" Ja muitta mutkitta tai selityksittä hän veti minua ovea kohti, kasvoillaan ja käytöksessään sellainen kiihtymys ja malttamattomuus kuin olisi hän itse ollut murhaaja. "Tulkaa, ei ole silmänräpäystäkään hukattavana", läähätti hän jatkaen ponnisteluaan vähääkään hellittämättä.
"Minne?" kysyin minä ihmeissäni, salliessani vastahakoisesti hänen hinata itseäni pitkin käytävää ja portailla ällistelevän väkijoukon läpi. "Minne, hyvä mies?"